Kielitaidon edistymisestä

Olen törmännyt täällä erilaisissa yhteyksissä vaihtareihin, joiden kielitaito ei ole heidän omasta mielestään juurikaan edistynyt puolessa vuodessa. Eräs vaihtarikaverini kertoi eräästä kurssista, jolla opettaja oli kysynyt vaihtareilta, kuinka monta ranskalaista kukin tuntee – vastaukset liikkuivat ”yhden” ja ”viiden” välillä. Lyonin Erasmus-ryhmässä Facebookissa joku venäläinen tyttö kyseli itselleen palkallista ranskanopettajaa, kun ei ollut 5 kuukauden asumisenkaan jälkeen omasta mielestään onnistunut kehittämään kielitaitoaan.

Tällaisista kokemuksista kuuleminen kuulostaa aika surulliselta, ja itsekin pelkäsin että niin käy omallekin kohdalleni (tai pessimistisen luonteeni vuoksi pidin sitä jopa todennäköisimpänä skenaariona). Kokemukseni perusteella kyse on kuitenkin näissä esimerkkitapauksissa ehkä arkuudesta, ehkä mielikuvituksen puutteesta. Kyllä, on totta, että yliopistolla voi olla spontaanisti vaikea tutustua isoissa porukoissa liikkuviin ranskalaisiin, mutta eihän se toki ainoa keino ole tutustua paikallisiin. Itse olen tutustunut lähes kaikkiin Lyon-kavereihini ja tuttuihini enemmän tai vähemmän suoraan Couchsurfing-yhteisön kautta (tosin tätäkin joku voi väittää mielikuvituksen puutteeksi). Ja jos ei sohvasurffaus ajatuksena sytytä* niin varmasti jokaiselle löytyy se oma paikallinen ratsastus-, ristipisto- tai shakkikerho. Eikä mikään estä lähtemästä yksin ulos (jos kuitenkin suunnilleen ihmisten ilmoilla pysyy, luonnollisesti), ihmistyypistä riippuen sekin voi olla tapa tutustua ihmisiin ja voi olla jopa ihan hauskaa!

Samalla näistä kokemuksista kuullessani olen kuitenkin alkanut miettiä, että kuinka paljon oma kielitaitoni todellisuudessa on kehittynyt. Varmaa on, että varsinkin puhekieli on ottanu aimo harppauksia eteenpäin: intonaatioon ”mukautuminen”, uudet puhekielen ilmaukset, jonkun verran ns. slangisanoja. Totta puhuen nämä ovat kaikki sellaisia alueita, jotka peruskoulun, lukion ja yliopiston kieltenopetus on käytännössä sivuuttanut. En totta puhuen edes muista, millä tasolla puheranskani oli ennen Lyoniin tuloani – kaikki edistyminen on tapahtunut oikean kielen ja sen matkimisen kautta, nopeusvaihteluineen ja sananpainoineen (juuri kuten kieltenopetuksessakin asian tulisi olla, heh!). Puheranskan kohdalla vaikeudet ovat edelleen ymmärtämisessä, mutta tämä koskee vain erikoisempia aksentteja tai ”puhetyylejä” (joillain nopeasti puhuvilla ihmisillä on esimerkiksi tapana nielaista lähestulkoon kaikki vokaalit). Joskus tuntuu, että näitä ”tyylejä” on yhtä monta kuin on puhujaakin... Onneksi nämä hyvin epäselvästi puhuvat edustavat kuitenkin vähemmistöä, ja vaikeampaankin aksenttiin tottuu aikaa myöten.

Puhekieli siis sujuu, mutta kirjakieli on saattanut jäädä hieman taka-alalle: toki kaikki luentomuistiinpanot ovat ranskaksi ja olen lukenut kirjallisuuskurssilla jonkun verran klassikkokirjailijoita: Flaubertia, Montesquieuta ja Proustia (jos muuten luulee hallitsevansa ranskaksi monimutkaiset, polveilevat lauserakenteet, niin kannattaa testauttaa itsensä Proustilla!). Sen sijaan journalismi on jäänyt huomaamatta taka-alalle, jos ei lasketa Metron satunnaista selailua ratikassa. Pitäisi varmaan ostaa säännöllisesti jotain sanomalehteä.

Yleensä ottaen olen saanut ranskan kanssa sellaisen samanlaisen ”varmuuden” kuin englannin kanssa. Ymmärrän pääasiat, enkä enää pelästy ja ahdistu, jos en tajuakaan jotain lausetta – tiedän, että sanavarasto ei koskaan ole täydellinen, ja usein ymmärtämättömyys johtuu yksinkertaisesti kontekstin tuntemattomuudesta. Tämä ”pystyn kyllä ymmärtämään jos tarpeeksi yritän”-asenne on tärkeä kielen oppimisessa. Tapasin pari päivää sitten yhden kanadalaisen tyypin, jolle opetin jonkun verran ranskaa. Kyseisellä tyypillä oli ilmiselvästi ”lahjat muualla” kuin vieraissa kielissä, mutta yllättävän hyvin tuo näytti pärjäävän varsinkin ymmärtämisen kanssa: vieraan kielen ymmärtäminen on paljon myös ennakoimista ja loogista päättelyä.

*) Kuuntelin kerran erään italialaisen vaihtarin valitusta siitä, kun ranskaa ei pääse ”missään” puhumaan, kaikkialla on vaan vaihtareita, ja ehdotin tälle että lähtisi joskus Couchsurfing-iltamaan. Vastaus oli, että ei kiinnosta sellainen toiminta. Sanoin, että niissä tapahtumissa on ideana ihan vain kansainvälinen ilmapiiri, ei kenenkään majoittaminen. Mutta ei, kun ei halua tukea koko konseptia. Tässä tapauksessa sanoisin että on ihan oma syy jos ainoa kieli jota vaihdon aikana puhuu on muiden italialaisten kanssa puhuttu italia.