(Paskaa otsikkoa oikeuttaen: koitan päästä töihin Kotukseen ja ajaa suomen kieleen läpi uudistuksen, että "perus" ja "random" hyväksyttäisiin myös kirjakielessä taipumattomina adjektiiveina! Ihan jo siitä syystä, että vaikkapa ilmaisuilla "peruskoulu" ja "perus koulu" on täysin eri merkitys ja tätä eroa ilmentää myös puheen erilainen intonaatio.)
Alan kohta olemaan jäävi tekemään Suomen ja Ranskan välistä vertailua. En enää muista, millaisia erityispiirteitä Suomella on. Todennäköisesti vuorossa on jälleen hirmuinen kulttuurishokki, kun käyn siellä jouluna pyörähtämässä.
Kaamoksen puuttumisen tosin huomaa jo nyt. Vaikka täällä on kylmä, niin ei se haittaa niin paljon, kun on valoisaa kuitenkin suurimman osan päivästä. Kai tää tästä vielä jonkun verran pimenee. Mutta musta on tullut yllättäen täällä aamuvirkku! En oo ihan varma onko tää epämukavan tyynyni ansiota vai mitä, mutta usein menen mielelläni melko aikaisin nukkumaan ja klo 6.20-herätykset eivät kirpaise mitenkään ylitsepääsemättömästi (riippuen toki siitä paljonko on aiempina öinä nukkunut).
Haluaisin kirjoittaa tänne sukupuoleen liittyvästä kulttuurista yleisesti. Ranska on jonkun asteikon mukaan 52. tasa-arvoisin maa maailmassa (ykkösenä Suomi) ja multa kysellään koko ajan, että miten se näkyy täällä, millaisia eroja oon huomannut, onko Suomessa kaikki tytöt saalistavia naarastiikereitä niin kuin (kuulemma?!) Ruotsissa asia on. Tää (epä-)tasa-arvojuttu jotenkin hämmentää mua, sillä oon kokenut että naiset on kuitenkin Suomessa jotenkin syrjäänvetäytyvämpiä (harmaavarpunen, seinäruusu, you name it), verrattuna ranskalaisiin naisiin jotka on jotenkin aktiivisempia ja sosiaalisempia, mikä näkyy vähintäänkin puheliaisuudessa. Ehkä rohkenisin sanoa että suurin ero on itsevarmuus. Nyt kun aloin tarkemmin asiaa miettimään niin enpä tiedä oonko miehissä huomannut eroja, ainakaan vastaavia - kyllä täällä on ihan yhtä ujoja miehiä kuin Suomessakin, itse asiassa tulee heti mieleen useampi tällainen tapaus.
En tiedä onko sitten epätasa-arvoksi laskettu ne monet sukupuolieron tekevät käytännöt, joita täällä toki on. Ihan jo puhuttelumuodot madame, monsieur ja mademoiselle. Näitä käytetään enemmän kuin Suomen vastaavia yksinkertaisesti siksi, että täällä puhutellaan enemmän. Esimerkiksi pankin tai vastaavan tiskillä vastaanottohenkilö voi sanoa "madame?" pyytäen seuraavaa asiakasta asioimaan, kun Suomessa varmaan vastaavassa tilanteessa sanottaisiin "seuraava" tai "niin?" ja yritettäisiin epätoivoisesti hakea katsekontaktia. Ja kuten olen aiemmin kirjoittanut, niin opettajan on täysin tavallista puhutella vaikka "huonosti käyttäytyvää" (eli esim. puhuvaa) opiskelijaa luennolla - tällöin usein pelkkä "mademoiselle/monsieur" riittää. Mutta nyt meni vähän aiheen ohi... Muista sukupuolieron tekevistä käytännöistä tulee ensin mieleen tervehtiminen. Naista suudellaan aina poskille (la bise) (sekä silloin kun on kyse uudesta tuttavuudesta että ystävien kesken), miestä useimmiten kätellään ellei sitten kyseessä ole todella hyvä ystävä (poskisuudelma on muuten hygieenisempi tapa tervehtiä kuin kätteleminen, jos jotakuta kiinnostaa!). Ja sitten tietenkin joka kerta kun viitataan verbaalisesti ihmiseen niin sukupuoli tulee samalla ilmi (un ami / une amie, un vendeur / une vendeuse, en oo tosin ihan varma voiko pote ('kaveri') viitata myös tyttöihin?).
Voisin kirjoittaa myös täkäläisestä Suomi-kuvasta, mutta en tiedä onko siitä niin paljon sanottavaa... Ehkä tyhjentävää on jos vaan neuvon, mihin kysymyksiin esimerkiksi vaihtarin on syytä varautua vastaamaan:
1. Suomessa puhutaan siis suomea. Se on varmaan aika lähellä ruotsia?
2. Ai ei vai, eli se on sitten slaavilainen kieli?
3. Miten sulla on kylmä, kun etkö oo jo Suomessa tottunut siihen?
4. Onks revontulet hienoja?
5. Onko poronliha hyvää?
6. Mitä perinneruokia teillä on? (Ala kuule selittää jostain mämmistä ja kalakukosta, varsinkin ranskaks... Huom. pullamössölle löytyy artikkeli Wikipediasta!)
7. Vitsi mä haluisin muuttaa Suomeen. Teillä on niin hyvä koulutusjärjestelmä, vai mitä? (Öööö... No onhan meillä toi powerpoint ja videotykki ja... ööö... *yrittää keksiä jotain tosi hienoa*)
Ja sitten täsmällisempiä kuulumisia. Jos jokin aika sitten valitin, kuinka on liikaa treffiseuraa ja ei juurikaan kavereita, niin viime aikoina tilanne on korjaantunut niin, että treffiseura pysyy vakiona mutta kavereita on tullut enemmän (tai pikemminkin oon tutustunut paremmin niihin jotka tunsin jo ennestään lol). Muutenkin alkaa olla jotenkin jo kotoisampi fiilis täällä. Nyt jos jaksais vielä tehdä jotain järkevää (kokeisiinluku, joulumatkojen varaus, läksyt, kandi) niin olis hyvä.
Ja nyt oon taas vaihteeksi näköjään tulossa kipeäksi.
tiistai 19. marraskuuta 2013
perjantai 1. marraskuuta 2013
Uus tucca! + pari leffa-arvostelua
Nyt oon ollut lomalla ja lähinnä vaan laiskotellut. Eilen käytiin keskiaikaisessa kylässä Pérougesissa, joka oli oikein söpö pikku paikka. Teki oikein hyvää nähdä vähän vehreää luontoa. Paikallinen kasvillisuus on jotenkin edelleen mulle niin eksoottista, että ihailen edelleen maisemia ällistyneenä. Kyllä sitä joskus riittää niin pienet asiat innostamaan... Huomenna olis tarkoitus mahdollisesti käydä Annecyssa ja ainakin sunnuntaina Grenoblessa.
Kävinpä tuossa lähikampaajalla leikkauttamassa tukkaa. Paikka oli ilmeisesti perheyritys, ja suunnilleen ikäiseni poika aloitti hiustenpesulla. Hiuksia pestessä ja kammatessa kävi mielessä, että onko kyseessä joku pikasijainen tai harjoittelija, sellaista rääppimistä ja repimistä oli se käsittely... Ehdin jo päätellä, että josko paikalla ollut vanhempi nainen hoitaisi leikkauspuolen, joten kun sama poika ottikin sakset käsiinsä niin pelko hiipi persiiseen. Leikkaaminen olikin sitten sellaista räpellystä, että aloin jo suunnitella, minne menisin korjaamaan auttamatta karmean lopputuloksen. Mutta sitten kun pääsin vihdoin peilistä katsomaan (kuivattua) kuontaloa, niin sain huokaista helpotuksesta: lopputulos olikin yllättävän siisti. Pieniä "spagettivaikutteita" (hiustuppomaisuutta) löytyy, mutta muuten leikkaus on tasainen. Opiskelijahinta 35 e, ihan ok.
Liikunta tekee hyvää. Eilen vähän jumppasin ja pääsin suorastaan euforiseen tilaan! Se oli lähestulkoon pelottavaa... Pitäisi alkaa harrastaa jonkinlaista liikuntaa ainakin joka toinen päivä. Lisäksi huomasin että pienikin jumppa tekee jo ihmeitä ololle ja ulkonäölle, ei tarvitse rehkiä paria tuntia salilla. :3
Koska en osaa päättää aloittaisinko kirja- vai elokuva-arvostelublogin, uskon että tässä blogissa voin harjoittaa molempia suuntauksia. Siispä: viime aikoina olen katsonut kolme elokuvaa: Ingmar Bergmanin Nattvardgästerna (1963), Les Misérablesin (2012) ja The Great Gatsbyn (2013), joista pelkästään ensimmäisen elokuvateatterissa (muutama viikko sitten Lumières-elokuvafestivaalilla). Koska Les Misérablesin aikana olin kipeä, väsynyt ja mahdollisesti krapulassa, ohitan sen maininnalla, että epämääräisessä mielentilassa saamani ensivaikutelma ei ainakaan sytyttänyt varsinaisesti (en ole esimerkiksi varma, olivatko lauluesitykset tarkoituksella vähän b-luokkaisia, koska tavallaan haluttiin pistää näytteleminen ja näyttelijöiden oma ääni edelle, mikä on omasta näkökulmastani vähän njääh, koska elokuva käytännössä koostuu laulunumeroista ja musikaalielokuvan kontekstissa on vähän tylsää jos ne kaikki ovat enemmän tai vähemmän kuraisia. Noh, ehkä olen vain ahdasmielinen...).
Ingmar Bergmanin Nattvardgästerna (suom. "Talven valoa", wtf? Oma suomennosehdoukseni olisi ollut "Seurakuntalaiset") oli synkkä. Synkkä, raskas ja ironinen. On vaikea tehdä yksityiskohtaista arvostelua paljastamatta juonta. Sanalla sanoen pidin, koska elokuva palautti uskottavasti elämän peruskysymysten äärelle (vau, mitä sanankäänteitä) ja lisäksi ohjaus ja kuvaus olivat intentiivisiä ja pitivät otteessaan. Miinusta hieman liian synkästä, peräti masentavasta teemasta - toisaalta tätä osattiin käsitellä hienosti ironian keinoin - ja hieman liian pitkistä kohtauksista (itse asiassa elokuvan keskivaiheilla joku takanamme alkoi kuorsata, mikä herätti hihitystä koko salissa). Ja tietenkin ainoan varsinaisen naishahmon, Märta Lundbergin, typeryydestä ja avuttomuudesta - hahmo jäi myös melko pinnalliselle tasolle mieshahmoihin verrattuna.
The Great Gatsby oli jotain... no, ennennäkemätöntä. Visuaalisesti elokuva on aivan uskomaton: joka kohtaus on kuin oma maalauksensa. Yksityiskohdat ovat äärimmäisen hiottuja ja uskoisin myös, että historiallisesti totuudenmukaisia. Entäs sitten se juoni? No jaa. Alussa (joka on piiiitkä) ei vaikuta tapahtuvan juuri mitään merkittävää, ihan kuin varsinaista juonta ei olisi laisinkaan. Loppupuoli se sitten onkin vasta melkoista oopperaa: paljon tapahtumasarjoja, joista osa tuntuu aivan irrallisilta. Pääasiassa juoni kuitenkin keskittyy Gatsbyn persoonan ympärille (sen enempää paljastamatta) - kuvaisin elokuvaa kenties psykologiseksi draamaksi. Jo elokuvan keskivaiheilla on myös huvittavaa nähdä, kuinka alun varsinainen "päähenkilö", joka toimii samalla koko elokuvan "kertojana", työnnetään tyystin sivuosaan, enkä tiedä onko hänellä loppupuolellakaan enää repliikin repliikkiä. En ole lukenut kirjaa, mutta uskoisin sen olevan jollain tapaa kokonaisuudessaan koherentimpi. Joka tapauksessa psykologisena draamanakin se on ehkä vähän mukasyvällinen, enkä tiedä onko sillä loppujen lopuksi kovinkaan paljon annettavaa - parasta elokuvassa on ehdottomasti estetiikka ja tunnelma. Elokuvateatterissa tämä olisi ollut varmasti upea kokemus.
Halloween on jotenkin aina ollut mulle sellainen pakkopulla-juhla. Toisaalta esimerkiksi eilen kaupungilla mielikuvituksellisia asuja nähdessäni alkoi itsekin tehdä mieli pukeutua ja laittautua... Esimerkiksi Croix Roussen baarissa (joka oli tietenkin viimeisen päälle Halloween-teemaan koristeltu!) ollessamme eräs papiksi pukeutuneista baarimikoista tuli yllättäen "siunaamaan" juomamme tekemällä ristinmerkin niiden ylle! Haha, kyllä sitä jotkut keksii.
Kävinpä tuossa lähikampaajalla leikkauttamassa tukkaa. Paikka oli ilmeisesti perheyritys, ja suunnilleen ikäiseni poika aloitti hiustenpesulla. Hiuksia pestessä ja kammatessa kävi mielessä, että onko kyseessä joku pikasijainen tai harjoittelija, sellaista rääppimistä ja repimistä oli se käsittely... Ehdin jo päätellä, että josko paikalla ollut vanhempi nainen hoitaisi leikkauspuolen, joten kun sama poika ottikin sakset käsiinsä niin pelko hiipi persiiseen. Leikkaaminen olikin sitten sellaista räpellystä, että aloin jo suunnitella, minne menisin korjaamaan auttamatta karmean lopputuloksen. Mutta sitten kun pääsin vihdoin peilistä katsomaan (kuivattua) kuontaloa, niin sain huokaista helpotuksesta: lopputulos olikin yllättävän siisti. Pieniä "spagettivaikutteita" (hiustuppomaisuutta) löytyy, mutta muuten leikkaus on tasainen. Opiskelijahinta 35 e, ihan ok.
Liikunta tekee hyvää. Eilen vähän jumppasin ja pääsin suorastaan euforiseen tilaan! Se oli lähestulkoon pelottavaa... Pitäisi alkaa harrastaa jonkinlaista liikuntaa ainakin joka toinen päivä. Lisäksi huomasin että pienikin jumppa tekee jo ihmeitä ololle ja ulkonäölle, ei tarvitse rehkiä paria tuntia salilla. :3
Koska en osaa päättää aloittaisinko kirja- vai elokuva-arvostelublogin, uskon että tässä blogissa voin harjoittaa molempia suuntauksia. Siispä: viime aikoina olen katsonut kolme elokuvaa: Ingmar Bergmanin Nattvardgästerna (1963), Les Misérablesin (2012) ja The Great Gatsbyn (2013), joista pelkästään ensimmäisen elokuvateatterissa (muutama viikko sitten Lumières-elokuvafestivaalilla). Koska Les Misérablesin aikana olin kipeä, väsynyt ja mahdollisesti krapulassa, ohitan sen maininnalla, että epämääräisessä mielentilassa saamani ensivaikutelma ei ainakaan sytyttänyt varsinaisesti (en ole esimerkiksi varma, olivatko lauluesitykset tarkoituksella vähän b-luokkaisia, koska tavallaan haluttiin pistää näytteleminen ja näyttelijöiden oma ääni edelle, mikä on omasta näkökulmastani vähän njääh, koska elokuva käytännössä koostuu laulunumeroista ja musikaalielokuvan kontekstissa on vähän tylsää jos ne kaikki ovat enemmän tai vähemmän kuraisia. Noh, ehkä olen vain ahdasmielinen...).
Ingmar Bergmanin Nattvardgästerna (suom. "Talven valoa", wtf? Oma suomennosehdoukseni olisi ollut "Seurakuntalaiset") oli synkkä. Synkkä, raskas ja ironinen. On vaikea tehdä yksityiskohtaista arvostelua paljastamatta juonta. Sanalla sanoen pidin, koska elokuva palautti uskottavasti elämän peruskysymysten äärelle (vau, mitä sanankäänteitä) ja lisäksi ohjaus ja kuvaus olivat intentiivisiä ja pitivät otteessaan. Miinusta hieman liian synkästä, peräti masentavasta teemasta - toisaalta tätä osattiin käsitellä hienosti ironian keinoin - ja hieman liian pitkistä kohtauksista (itse asiassa elokuvan keskivaiheilla joku takanamme alkoi kuorsata, mikä herätti hihitystä koko salissa). Ja tietenkin ainoan varsinaisen naishahmon, Märta Lundbergin, typeryydestä ja avuttomuudesta - hahmo jäi myös melko pinnalliselle tasolle mieshahmoihin verrattuna.
The Great Gatsby oli jotain... no, ennennäkemätöntä. Visuaalisesti elokuva on aivan uskomaton: joka kohtaus on kuin oma maalauksensa. Yksityiskohdat ovat äärimmäisen hiottuja ja uskoisin myös, että historiallisesti totuudenmukaisia. Entäs sitten se juoni? No jaa. Alussa (joka on piiiitkä) ei vaikuta tapahtuvan juuri mitään merkittävää, ihan kuin varsinaista juonta ei olisi laisinkaan. Loppupuoli se sitten onkin vasta melkoista oopperaa: paljon tapahtumasarjoja, joista osa tuntuu aivan irrallisilta. Pääasiassa juoni kuitenkin keskittyy Gatsbyn persoonan ympärille (sen enempää paljastamatta) - kuvaisin elokuvaa kenties psykologiseksi draamaksi. Jo elokuvan keskivaiheilla on myös huvittavaa nähdä, kuinka alun varsinainen "päähenkilö", joka toimii samalla koko elokuvan "kertojana", työnnetään tyystin sivuosaan, enkä tiedä onko hänellä loppupuolellakaan enää repliikin repliikkiä. En ole lukenut kirjaa, mutta uskoisin sen olevan jollain tapaa kokonaisuudessaan koherentimpi. Joka tapauksessa psykologisena draamanakin se on ehkä vähän mukasyvällinen, enkä tiedä onko sillä loppujen lopuksi kovinkaan paljon annettavaa - parasta elokuvassa on ehdottomasti estetiikka ja tunnelma. Elokuvateatterissa tämä olisi ollut varmasti upea kokemus.
Halloween on jotenkin aina ollut mulle sellainen pakkopulla-juhla. Toisaalta esimerkiksi eilen kaupungilla mielikuvituksellisia asuja nähdessäni alkoi itsekin tehdä mieli pukeutua ja laittautua... Esimerkiksi Croix Roussen baarissa (joka oli tietenkin viimeisen päälle Halloween-teemaan koristeltu!) ollessamme eräs papiksi pukeutuneista baarimikoista tuli yllättäen "siunaamaan" juomamme tekemällä ristinmerkin niiden ylle! Haha, kyllä sitä jotkut keksii.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
