Kielitaidon edistymisestä

Olen törmännyt täällä erilaisissa yhteyksissä vaihtareihin, joiden kielitaito ei ole heidän omasta mielestään juurikaan edistynyt puolessa vuodessa. Eräs vaihtarikaverini kertoi eräästä kurssista, jolla opettaja oli kysynyt vaihtareilta, kuinka monta ranskalaista kukin tuntee – vastaukset liikkuivat ”yhden” ja ”viiden” välillä. Lyonin Erasmus-ryhmässä Facebookissa joku venäläinen tyttö kyseli itselleen palkallista ranskanopettajaa, kun ei ollut 5 kuukauden asumisenkaan jälkeen omasta mielestään onnistunut kehittämään kielitaitoaan.

Tällaisista kokemuksista kuuleminen kuulostaa aika surulliselta, ja itsekin pelkäsin että niin käy omallekin kohdalleni (tai pessimistisen luonteeni vuoksi pidin sitä jopa todennäköisimpänä skenaariona). Kokemukseni perusteella kyse on kuitenkin näissä esimerkkitapauksissa ehkä arkuudesta, ehkä mielikuvituksen puutteesta. Kyllä, on totta, että yliopistolla voi olla spontaanisti vaikea tutustua isoissa porukoissa liikkuviin ranskalaisiin, mutta eihän se toki ainoa keino ole tutustua paikallisiin. Itse olen tutustunut lähes kaikkiin Lyon-kavereihini ja tuttuihini enemmän tai vähemmän suoraan Couchsurfing-yhteisön kautta (tosin tätäkin joku voi väittää mielikuvituksen puutteeksi). Ja jos ei sohvasurffaus ajatuksena sytytä* niin varmasti jokaiselle löytyy se oma paikallinen ratsastus-, ristipisto- tai shakkikerho. Eikä mikään estä lähtemästä yksin ulos (jos kuitenkin suunnilleen ihmisten ilmoilla pysyy, luonnollisesti), ihmistyypistä riippuen sekin voi olla tapa tutustua ihmisiin ja voi olla jopa ihan hauskaa!

Samalla näistä kokemuksista kuullessani olen kuitenkin alkanut miettiä, että kuinka paljon oma kielitaitoni todellisuudessa on kehittynyt. Varmaa on, että varsinkin puhekieli on ottanu aimo harppauksia eteenpäin: intonaatioon ”mukautuminen”, uudet puhekielen ilmaukset, jonkun verran ns. slangisanoja. Totta puhuen nämä ovat kaikki sellaisia alueita, jotka peruskoulun, lukion ja yliopiston kieltenopetus on käytännössä sivuuttanut. En totta puhuen edes muista, millä tasolla puheranskani oli ennen Lyoniin tuloani – kaikki edistyminen on tapahtunut oikean kielen ja sen matkimisen kautta, nopeusvaihteluineen ja sananpainoineen (juuri kuten kieltenopetuksessakin asian tulisi olla, heh!). Puheranskan kohdalla vaikeudet ovat edelleen ymmärtämisessä, mutta tämä koskee vain erikoisempia aksentteja tai ”puhetyylejä” (joillain nopeasti puhuvilla ihmisillä on esimerkiksi tapana nielaista lähestulkoon kaikki vokaalit). Joskus tuntuu, että näitä ”tyylejä” on yhtä monta kuin on puhujaakin... Onneksi nämä hyvin epäselvästi puhuvat edustavat kuitenkin vähemmistöä, ja vaikeampaankin aksenttiin tottuu aikaa myöten.

Puhekieli siis sujuu, mutta kirjakieli on saattanut jäädä hieman taka-alalle: toki kaikki luentomuistiinpanot ovat ranskaksi ja olen lukenut kirjallisuuskurssilla jonkun verran klassikkokirjailijoita: Flaubertia, Montesquieuta ja Proustia (jos muuten luulee hallitsevansa ranskaksi monimutkaiset, polveilevat lauserakenteet, niin kannattaa testauttaa itsensä Proustilla!). Sen sijaan journalismi on jäänyt huomaamatta taka-alalle, jos ei lasketa Metron satunnaista selailua ratikassa. Pitäisi varmaan ostaa säännöllisesti jotain sanomalehteä.

Yleensä ottaen olen saanut ranskan kanssa sellaisen samanlaisen ”varmuuden” kuin englannin kanssa. Ymmärrän pääasiat, enkä enää pelästy ja ahdistu, jos en tajuakaan jotain lausetta – tiedän, että sanavarasto ei koskaan ole täydellinen, ja usein ymmärtämättömyys johtuu yksinkertaisesti kontekstin tuntemattomuudesta. Tämä ”pystyn kyllä ymmärtämään jos tarpeeksi yritän”-asenne on tärkeä kielen oppimisessa. Tapasin pari päivää sitten yhden kanadalaisen tyypin, jolle opetin jonkun verran ranskaa. Kyseisellä tyypillä oli ilmiselvästi ”lahjat muualla” kuin vieraissa kielissä, mutta yllättävän hyvin tuo näytti pärjäävän varsinkin ymmärtämisen kanssa: vieraan kielen ymmärtäminen on paljon myös ennakoimista ja loogista päättelyä.

*) Kuuntelin kerran erään italialaisen vaihtarin valitusta siitä, kun ranskaa ei pääse ”missään” puhumaan, kaikkialla on vaan vaihtareita, ja ehdotin tälle että lähtisi joskus Couchsurfing-iltamaan. Vastaus oli, että ei kiinnosta sellainen toiminta. Sanoin, että niissä tapahtumissa on ideana ihan vain kansainvälinen ilmapiiri, ei kenenkään majoittaminen. Mutta ei, kun ei halua tukea koko konseptia. Tässä tapauksessa sanoisin että on ihan oma syy jos ainoa kieli jota vaihdon aikana puhuu on muiden italialaisten kanssa puhuttu italia.

Äijäilyä, kulttuurieroja ja pari kaupunkia

Hyvää uutta vuotta vaan monilukuiselle lukijakunnalleni.

Suomessa tuli tosiaan pyörähdettyä, takaisin tulin vähän yli viikko sitten. Helsinki oli jostain syystä odotettua miellyttävämpi kokemus. Ehkä se tuttuus, helppous ja kielen ymmärrettävyys oli mukavaa vaihtelua, oli jotenkin tosi kotoisa olo.

Yksi sellainen juttu mitä en ainakaan Suomesta kaipaa on ns. äijäkulttuuri. Tätä on tosi vaikea selittää käytännön esimerkeillä: olisko Petri Nygård? Joku käsitys siitä, että "kovin jätkä" tai "tosimies" on se, joka onnistuu kumoamaan illassa eniten kolmosolutta. Seuraavan päivän puheenaihe onkin sitten jo valmiina: kuka oli eniten kännissä ja kuka ei muista mitään. Testimaan Tosimies-testin mukaan tosimies painaa yli 90 kiloa, kuluttaa enemmän olutta kuin vettä, kirjoittaa tikkukirjaimilla, kusee ohi ja pyörii hangessa saunan jälkeen. "Tosimies ei pyyhi", totesi eräs sijaisopettaja ala-asteella veljelleni miestenvessassa. Tosimies vastaa käsitystä alkuperäisestä, barbaarisesta luolaihmisestä, joka tunnistaa vain elämän perustarpeet (viina, eläinperäinen ruoka, tissit?). Tosimies on kuitenkin enemmän tai vähemmän lihava - liikunta ei ilmeisesti sitten kuulu näihin perustarpeisiin. Ja jostain syystä tätä suomalaiset miehet ihailevat ja tavoittelevat.

Tässäkin tapauksessa kuva kertoo enemmän kuin...

Ei sillä, etteikö Ranskassa viini ja olut virtaisi - toki, usein viikollakin. Se vaan ei ole pakollista. On ihan ok juoda vain kaksi olutta (täällä yksikkö on demi, puolikas, eli 0,25 l) lauantai-iltana, tai olla vaikka juomatta ollenkaan. Ei ole mitään "kestävyysmittaria", jolla pitäisi todistaa olevansa oman sukupuolensa edustaja.

Toinen juttu on vieraanvaraisuuskulttuurin heikkous, ettei jopa puuttuminen. Pidetään juhlat, joissa isäntäväellä ei ole mitään tarjottavaa, vaan "OPM". Ylipäänsä sellainen mentaliteetti, että jokainen pitää huolta itsestään. Perheenjäsenet syövät kaikki omilla tahoillaan ja milloin itse parhaaksi näkevät. Jos joku tekee jotain toisen puolesta niin toinen on automaattisesti kiitollisuudenvelassa. Otetaanpa yksinkertainen tosielämän esimerkki: jouduin kerran HY:ssa jäämään pois yhdeltä luennolta. Pyysin tutulta luokkatoverilta, että voisin kopioida tämän muistiinpanot. Seuraavalla kerralla kun kyseinen tyyppi oli ollut poissa hän pyysi omia muistiinpanojani vedoten sanallisesti siihen, että oli itse antanut minulle muistiinpanonsa. Ranskassa taas ei ole mikään ”big deal” pyytää joltakulta muistiinpanoja, oman kokemukseni mukaan ainakaan. Ihmisillä on myös huomattavan (ehkä ärsyttävänkin) pieni kynnys pyytää ventovierailta erilaisia tupakkatarpeita.

Se Suomesta toistaiseksi. Amsterdamissa tuli tosiaan pyörähdettyä pariin kertaan lentovaihtojen yhteydessä. Mukavan ja rennon oloinen kaupunki, jonka hintataso vaikutti yllättävän alhaiselta (ainakin ulkona syömisen suhteen)?! Punaisten lyhtyjen katu tosin oli lähestulkoon traumaattinen kokemus. Coffeeshopit oli juuri sellaisia kun arvelinkin, tosin se jossa kävin oli ehkä vähän kaupallisemmasta päästä.

Amsterdamissa oli hauska nähdä, kuinka hyvin pyöräliikenne voi parhaimmillaan toimia. Kaikki vaikuttavat kulkevan pyörillä. Keskustassa on miellyttävän rauhallista ja hiljaista, kun pyörä ilmeisesti korvaa osin sekä henkilöauto- että julkista liikennettä.

Haamsterdam.

Pariisissa tuli myös käytyä ystävän luona. Musée d'Orsay on ehdottomasti visiitin arvoinen paikka, varsinkin jos impressionismi ja ekspressionismi nappaa, ja vaikka se onkin huomattavasti pienempi kuin Louvret ja kumppanit niin ei siltikään jaksettu koluta sitä loppuun nälältä vaan lähdettiin keskivaiheilla suosiolla syömään. :D

Musée d'Orsayn aula

Myös Moulin Rouge tuli ohitettua pubireissulla. Siinäpä alue jolla en haluaisi asua:
joka kulmassa vilisee jos jonkinlaisia seksivälinekauppoja ynnä muita punaisen valon palveluita...

Ja jotta tämä kirjoitus ei vain haisisi vaan myös maistuisi sillisalaatilta, niin pistetään vielä perään pari päivää sitten kirjoittamiani viime lauantain (Lyon-)tunnelmia (joka itse asiassa taisi kaiken kaikkiaan tuhota kaikki vähäisetkin mahdollisuuteni eilisen tentissä). 

Aloitettiin Raspoutinesta (Croix-Roussessa 35 Rue Imbert Colomès) joka on kaiken kaikkiaan vähän tylsä paikka ja jonka molemmat baarimikot vaikuttivat olevan enemmän tai vähemmän kujalla mitä tulee niin asiakkaiden palvelemiseen kuin drinkkien tekemiseenkin. Musiikki liian epämääräistä tanssimiseen, liian kuuma. Sisällä voi kuitenkin polttaa, mikä on pientä plussaa, tosin se kuumuus ohjaa helposti ulkosauhuille. Jännittävin hetki oli, kun joku tyyppi ihaili suureen ääneen sitä kuinka siistiä on, että mulla ei ollut huulipunaa niinkuin muilla paikan tytöillä. Wtf?? Tylsyyden pakottamina lähdettiin sitten osalla porukasta Bec de Jazziin (19 Rue Burdeau), joka on hämyisä ja rento paikka jazz-tanssilattialla ja jonka toinen baarimikoista näyttää nuorelta Mikko Leppilammelta – mitä muuta muka voi paikalta toivoa? Noh, ehkä enemmän livebändejä, yläkerran tanssilattian reunalta kun löytyy suuri flyygelikin lähes tyhjän panttina. Juomamenustakaan ei löydy muuta kuin hanaolutta, viiniä ja tuoremehua, millä ei tosin ilmeisesti ole mitään vaikutusta paikan suosioon. Tanssiminen oli tälläkin kertaa oikein mukavaa, mutta toki Lyonistakin kaiken maailman weirdoja löytyy jotka jäävät hihaan roikkumaan kun niiden kanssa on yhden tanssin pyörähtänyt. Juomien ja tavaroiden kanssa pitää olla myös ekstravarovainen niin täyteenahdetussa ja hämärässä paikassa. Ja se vessa... Parin-kolmen neliömetrin ”tila”, jossa varsinaiseen wc-koppiin pääsee vain ohittamalla pisuaari, jossa tietenkin aina hengaa joku, mikä on enemmän tai vähemmän kiusallista humalatilasta riippuen. 

Eilinen tentti olikin sitten pelkkää paskaa. En ole näköjään viimeisessä 13 vuodessa oppinut järkevää tapaa valmistautua kokeisiin – varsinkin kun tiedän, että aihealueessa yli puolet on uutta ja kaikki matsku on vieraalla kielellä (=hitaampaa lukea, sanoivat mitä sanoivat, eikä sanakirjaankaan turvautumiselta voi täysin välttyä). Omien laskelmieni mukaan saan n. 8 tai 9 pistettä 20:stä. Uusintaa odotellessa (Lyon 2:ssa kaikki, siis ihan kaikki uusinnat ovat kesäkuussa)...