keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Jouluja

Suomesta ei oo ainakaan vielä toistaiseks (Stadiin asti en oo vielä päässy) tullu mitään shokkia... Muuta kuin että ihmiset on kilttejä ja hiljaisia. Jotenkin suomalaiset näyttää tosi kalpeilta ja heiveröisiltä (ja lättänaamaisilta) verrattuna... no, muunmaalaisiin. Ollaan me kai sit aika sisäsiittoisia.

Käytiin joulukirkossa tänään klo 7 ja oli ihanaa päästä taas luterilaiseen jumalanpalvelukseen, oli kauhee ikävä virsiä. Vaikka kirkko oli täynnä niin oli alusta loppuun hiljaista eikä mitään pälinää, tunnelma oli jotenkin tosi harras.

Sataa sataa ropisee ja aurinko tais alkaa laskea jo kolmen aikaan. Sateessa juokseminen on kyllä ihanaa joten eipä se haittaa. Saunassa tuli myös käytyä eilen pitkästä aikaa ja hypittyä ulkona uimapuvussa, jee. Oon varmaan jotenkin fyysinen ihminen kun mulle on tärkeetä esim. saada kuumuuden jälkeen äärimmäisen kylmä kokemus. Ja tunnen heti elimistössä jos alan lihoa tai laihtua. Jännän äärellä.

Ollaan mässätty ja pelattu (tai muut pelaa League of Legendsiä ja mä Tomb Raider III:ta) ja katottu pari leffaa. Ainakin Fight Club, joka ei ollut ehkä ihan niin tajunnanräjäyttävä kuin teininä, mutta hyvä ja vaikuttava leffa silti. Ja Edward Norton on edelleen håt. Katottiin myös Keisarin uudet kuviot, joka on hauska hyvän mielen elokuva.

Hei oon Anna 10 v. ja kirjoitan blogitekstiä samalla mentaliteetilla kuin sydän- ja kissakuvioista päiväkirjaa. Tänään heräsin ja menin kouluun ja oli tyhmää ja oli kivaa ja sit syötiin ja sit mentiin nukkumaan. Älkää silti kaikotko ihan vielä, mystiset lukijat (?).

torstai 19. joulukuuta 2013

perjantai 13. joulukuuta 2013

"Dans Venise la rouge, pas un bateau qui bouge..."

Hellurei!

Venetsian-reissustani on jo kaksi viikkoa, mutta yllätysyllätys tän postauksen julkaiseminen on jäänyt... Ajattelin siis vähän koota tänne mitä sieltä jäi käteen.


En ollut siis koskaan käynyt ko. kaupungissa, ja epämääräisissä mielikuvissani kuvittelin sen pieneksi kaupungiksi, joka koostuu pienistä kujista ja kanaaleista. Kuvitelmani pitivät paikkansa – kaupunki tosiaan on hyvin pieni (pääsaari itä-länsisuunnassa GoogleMapin mukaan 4-5 km ja pohjois-eteläsuunnassa n. 2 km silmämääräisesti arvioiden, plus iso kanaali ja pari ympäröivää saarta, itse kävimme eteläisellä Giudeccalla pääsaaren lisäksi) ja se koostuu lähinnä pienistä kujista ja kanaaleista. Autoille ei käytännössä ole tilaa laisinkaan, ihmiset ja tavarat siirtyvät paikasta toiseen veneissä. Kanaaleissa kulkee ihmisten omia veneitä (usein pieniä käytännöllisiä moottoriveneitä, jostain syystä ei tullut sellaisia kunnon ökyveneitä bongattua ollenkaan vaikka sellaisella olisi varmaan kiva mennä seilaamaan merelle? Venetsian sisäiseen liikkumiseen toki iso vene on varsin kömpelö ellei mahdoton), vesibusseja (eli pieniä matkustuslauttoja), taksiveneitä (superkalliita) ja gondoleja. Gondoliajelu ei erityisesti houkuttanut sillä vesillä sitä oltiin koko ajan muutenkin, toisekseen myös hinta oli muistaakseni 80-100 e. Kolmanneksi joku saksalainen turisti putosi gondolista ja hukkui toiseksi viimeisenä matkapäivänämme vesibussin ja gondolin yhteentörmäyksessä. Tätä en kyllä ihmettele yhtään, sillä gondolit olivat minun nähdäkseni koko ajan vain tiellä ja niitä oli pahimmillaan kanaali täynnä pitkin poikin sikin sokin ja vesibussikuskeilla ja muilla veneillä on varmaan jatkuvasti täysi työ väistellä niitä. Tosi romanttista.


Gondoleista ei valitettavasti tullut napattua kuvaa, mutta
tässä Giudecca canalilta vesibussista otettua matskua.
Venetsian turistikatujen liiketoiminta toistaa itseään: pieniä kahviloita, ravintoloita (joista useissa oli erikseen menu turistico!), matkamuistoliikkeitä (italialaisten tai arabien pitämiä), luksusliikkeitä (Gucci, Vuitton, Burberry...). Ravintoloiden ja kahviloiden nimet eivät usein ole ulkona näkyvissä vaan niissä lukee vain esim. ristorante, mikä voi tehdä niiden jälkeenpäin lokalisoimisesta haastavaa, varsinkin kun Venetsiassa ei ole mitään modernia kadunnimi-katunumero-systeemiä vaan kaupunki koostuu epämääräisistä ”kortteleista” ja talonumeroista (esim. 4763). Mikäs siinä suunnistaessa. Hintataso ravintoloissa on ihan keskimääräistä eurooppalaista tasoa, tosin toki löytyy aina myös edullisempia paikkoja. Kahvilat ja ruokakaupat on sitten sitä edullisempaa Italia-tasoa.






Pizzat eivät ole Venetsian erikoisuus (kaupungissa ei kuulemma ollut ennen 70-lukua yhtäkään pizzeriaa ja pizzoja kuulemma pidetään pohjois-Italiassa muutenkin simppelinä ja vähäarvoisena ”lasten ruokana”). Tästäkin huolimatta suosittelisin kokeilemaan ainakin kurpitsapizzaa jota löytyy ainakin Giudecca-saaren Dolcemente Salatesta. Pizzassa siis tomaattisose on korvattu kurpitsapyreellä, ja ai ai kun on hyvää! Tuo makuelämys pistää miettimään, miksi pizzaan ylipäänsä pistetään aina tomaattia... Muina täytteinä paikan nimikkopitsassa oli punasipuli ja pekoni (ja mozzarella totta kai), jotka sopivat kurpitsapizzaan kuin punasipuli, pekoni ja mozzarella kurpitsapizzaan. Ja hintaa tuon paikan pitsoille oli joku 6-8 e.

Yleisenä suosituksena mainitsisin mielelläni pikkubaarien pikkusuolaiset, joita on usein kattava valikoima lähes joka kahvilassa. Siis esim. munakoiso-omelettipaistosta, täytettyjä minisämpylöitä (täytteinä esim. brie, aurinkokuivattu tomaatti jne.), friteerattua sitä-sun-tätä. Kun noita mukavasti yhdistelee niin tulee jo melko helposti maha kuin maha täyteen aivan naurettavalla pikkurahalla. Lisäksi pääsee maistelemaan samalla kertaa monia erilaisia juttuja. Suosittelen! Kunpa tällainen konsepti rantautuisi Suomeenkin... Suomalaisissa baareissa se syömisvalikoima taitaa rajoittua suolapähkinöihin ja kuivalihaan. Nam. Suomessa varmaan muuten tulee vastaan kaiken maailman pakkaamattomien elintarvikkeiden myyntiluvat.

Varsinaisia yökerhoja ei Venetsiassa ole, tai kuulemma on yksi, jonka sisäänpääsy sekä kaikki drinkit maksavat 10 e kukin. Yöelämä koostuu lähinnä pienistä baareista ja kahviloista. Onnistuimme törmäämään myös uutuuttaan hohtavaan ja huimaa suosiota nauttivaan pieneen jazz-baariin, jossa soitti parhaillaan lahjakas piano-bassoduo. Noin kolmituntinen italian-, ranskan- ja englanninkielisten hittien setti ja kaikki ulkoa!





Tässä on joku Italian erikoiscocktail, spritz, jossa on valkkaria, Camparia ja soodavettä. Ja oliivi. Ei erityisesti vienyt sydäntäni, mutta ehkä sekoitus vain oli liian laimea...





Yövyimme melko uudessa Generator-hostellissa, jota voin suositella kaikin puolin. Hostellin ala-aula on tilava ja viihtyisä baari, josta löytyy myös pientä syömistä (siellä ei tosin loppujen lopuksi tullut syötyä, joten menusta en osaa sanoa mitään). Baaripuoli on viimeisen päälle tyylitelty, en tiedä mikä oli sisustajan visio, mutta lopputulos on jokseenkin kitsch – vaikea sanoa oliko tässä jopa ironiaa mukana. Fiiliksestä tulee mieleen Quiltyn asunto Kubrickin Lolitassa, jos armas lukija on sattunut kyseisen leffan näkemään. 


Jos ei, niin tässä tekijänoikeuksia loukaten julkaistu kuva ko. mielleyhtymästä.
Oli siel kyl vähän siistimpää, ainakin päiväsaikaan. 8)
Joka tapauksessa hostellista en muuta pahaa sanottavaa keksi kuin sen että se on väärällä saarella, sillä joka kerta kaupunkiin mentäessä pitää ottaa kallis vesibussi.

Julkinen liikenne on siis hintavaa. Vesibussi lentokentältä kaupunkiin maksaa 15 e – toinen vaihtoehto on normibussi ja siihen päälle tavallinen vesibussi. Kolmas vaihtoehto on 120 euron taksivene, juuei. Tavallinen vesibussi maksaa 7 e per suunta, 72 h lippu on 35 e. Aika paljon kolmen päivän julkisesta liikenteestä, eikö totta? Koska hostellimme sijaitsi sillä puolityhjällä saarella niin vesibussilla tuli ravattua joka päivä, eli 35 e:n lippu oli kannattavampi. Kerran tuli mentyä myös pummilla... 0:)


Tässä vähän grand canalea.

Venetsiaan olisi kyllä mahtava palata kesällä. Ja yrittää keksiä päästä joku sellainen sesonki, ettei koko muutaman sadan hehtaarin kokoinen saari ole tukittu täyteen keskimääräisen italialaisen kujan levyisiä jenkkituristeja. Kovin paljon tekemistä Venetsiassa ei tosiaan ole, lähinnä ihastelemista ja ihmettelemistä ja ravintoloissa notkumista. Tai sitten joillain on enemmän mielikuvitusta. Turistien must-kohteista tuli tsekattua San Marcon torni ja Galleria d'Academica -taidemuseo, jossa oli itseään toistavien keskiaikaisten kalpeanaamojen lisäksi muutama Leonardo da Vincin (!) luonnos, joita markkinoitiin tietenkin ”Da Vinci -näyttelynä”, mutta eipä siinä mitään, harvemminpa sitä pääsee Da Vincia ihastelemaan ja vieläpä ihan ilmaiseksi. Muun muassa Uomo Universale oli seinällä. Lahjakas herra oli hän...


Piazza San Marco


Söpöjä taloja



Hostellin edestä

Siinäpä se. Mulla alkoi muuten joululoma äsken! Kuinka hämmentävää. On mulla kyllä silti tekemistä. Pitää keksiä millä maksan 3 kuukauden vuokran etukäteen, etsiä harjoittelupaikkaa ja töitä ja kaikkea hassunhauskaa. Joululahjatkin pitäis ostaa, tosin se on pääsääntöisesti kivaa hommaa.

tiistai 19. marraskuuta 2013

Tiistain random mietteitä

(Paskaa otsikkoa oikeuttaen: koitan päästä töihin Kotukseen ja ajaa suomen kieleen läpi uudistuksen, että "perus" ja "random" hyväksyttäisiin myös kirjakielessä taipumattomina adjektiiveina! Ihan jo siitä syystä, että vaikkapa ilmaisuilla "peruskoulu" ja "perus koulu" on täysin eri merkitys ja tätä eroa ilmentää myös puheen erilainen intonaatio.)

Alan kohta olemaan jäävi tekemään Suomen ja Ranskan välistä vertailua. En enää muista, millaisia erityispiirteitä Suomella on. Todennäköisesti vuorossa on jälleen hirmuinen kulttuurishokki, kun käyn siellä jouluna pyörähtämässä. Kaamoksen puuttumisen tosin huomaa jo nyt. Vaikka täällä on kylmä, niin ei se haittaa niin paljon, kun on valoisaa kuitenkin suurimman osan päivästä. Kai tää tästä vielä jonkun verran pimenee. Mutta musta on tullut yllättäen täällä aamuvirkku! En oo ihan varma onko tää epämukavan tyynyni ansiota vai mitä, mutta usein menen mielelläni melko aikaisin nukkumaan ja klo 6.20-herätykset eivät kirpaise mitenkään ylitsepääsemättömästi (riippuen toki siitä paljonko on aiempina öinä nukkunut).

Haluaisin kirjoittaa tänne sukupuoleen liittyvästä kulttuurista yleisesti. Ranska on jonkun asteikon mukaan 52. tasa-arvoisin maa maailmassa (ykkösenä Suomi) ja multa kysellään koko ajan, että miten se näkyy täällä, millaisia eroja oon huomannut, onko Suomessa kaikki tytöt saalistavia naarastiikereitä niin kuin (kuulemma?!) Ruotsissa asia on. Tää (epä-)tasa-arvojuttu jotenkin hämmentää mua, sillä oon kokenut että naiset on kuitenkin Suomessa jotenkin syrjäänvetäytyvämpiä (harmaavarpunen, seinäruusu, you name it), verrattuna ranskalaisiin naisiin jotka on jotenkin aktiivisempia ja sosiaalisempia, mikä näkyy vähintäänkin puheliaisuudessa. Ehkä rohkenisin sanoa että suurin ero on itsevarmuus. Nyt kun aloin tarkemmin asiaa miettimään niin enpä tiedä oonko miehissä huomannut eroja, ainakaan vastaavia - kyllä täällä on ihan yhtä ujoja miehiä kuin Suomessakin, itse asiassa tulee heti mieleen useampi tällainen tapaus.

En tiedä onko sitten epätasa-arvoksi laskettu ne monet sukupuolieron tekevät käytännöt, joita täällä toki on. Ihan jo puhuttelumuodot madame, monsieur ja mademoiselle. Näitä käytetään enemmän kuin Suomen vastaavia yksinkertaisesti siksi, että täällä puhutellaan enemmän. Esimerkiksi pankin tai vastaavan tiskillä vastaanottohenkilö voi sanoa "madame?" pyytäen seuraavaa asiakasta asioimaan, kun Suomessa varmaan vastaavassa tilanteessa sanottaisiin "seuraava" tai "niin?" ja yritettäisiin epätoivoisesti hakea katsekontaktia. Ja kuten olen aiemmin kirjoittanut, niin opettajan on täysin tavallista puhutella vaikka "huonosti käyttäytyvää" (eli esim. puhuvaa) opiskelijaa luennolla - tällöin usein pelkkä "mademoiselle/monsieur" riittää. Mutta nyt meni vähän aiheen ohi... Muista sukupuolieron tekevistä käytännöistä tulee ensin mieleen tervehtiminen. Naista suudellaan aina poskille (la bise) (sekä silloin kun on kyse uudesta tuttavuudesta että ystävien kesken), miestä useimmiten kätellään ellei sitten kyseessä ole todella hyvä ystävä (poskisuudelma on muuten hygieenisempi tapa tervehtiä kuin kätteleminen, jos jotakuta kiinnostaa!). Ja sitten tietenkin joka kerta kun viitataan verbaalisesti ihmiseen niin sukupuoli tulee samalla ilmi (un ami / une amie, un vendeur / une vendeuse, en oo tosin ihan varma voiko pote ('kaveri') viitata myös tyttöihin?).

Voisin kirjoittaa myös täkäläisestä Suomi-kuvasta, mutta en tiedä onko siitä niin paljon sanottavaa... Ehkä tyhjentävää on jos vaan neuvon, mihin kysymyksiin esimerkiksi vaihtarin on syytä varautua vastaamaan:
1. Suomessa puhutaan siis suomea. Se on varmaan aika lähellä ruotsia?
2. Ai ei vai, eli se on sitten slaavilainen kieli?
3. Miten sulla on kylmä, kun etkö oo jo Suomessa tottunut siihen?
4. Onks revontulet hienoja?
5. Onko poronliha hyvää?
6. Mitä perinneruokia teillä on? (Ala kuule selittää jostain mämmistä ja kalakukosta, varsinkin ranskaks... Huom. pullamössölle löytyy artikkeli Wikipediasta!)
7. Vitsi mä haluisin muuttaa Suomeen. Teillä on niin hyvä koulutusjärjestelmä, vai mitä? (Öööö... No onhan meillä toi powerpoint ja videotykki ja... ööö... *yrittää keksiä jotain tosi hienoa*)

Ja sitten täsmällisempiä kuulumisia. Jos jokin aika sitten valitin, kuinka on liikaa treffiseuraa ja ei juurikaan kavereita, niin viime aikoina tilanne on korjaantunut niin, että treffiseura pysyy vakiona mutta kavereita on tullut enemmän (tai pikemminkin oon tutustunut paremmin niihin jotka tunsin jo ennestään lol). Muutenkin alkaa olla jotenkin jo kotoisampi fiilis täällä. Nyt jos jaksais vielä tehdä jotain järkevää (kokeisiinluku, joulumatkojen varaus, läksyt, kandi) niin olis hyvä.

 Ja nyt oon taas vaihteeksi näköjään tulossa kipeäksi.

perjantai 1. marraskuuta 2013

Uus tucca! + pari leffa-arvostelua

Nyt oon ollut lomalla ja lähinnä vaan laiskotellut. Eilen käytiin keskiaikaisessa kylässä Pérougesissa, joka oli oikein söpö pikku paikka. Teki oikein hyvää nähdä vähän vehreää luontoa. Paikallinen kasvillisuus on jotenkin edelleen mulle niin eksoottista, että ihailen edelleen maisemia ällistyneenä. Kyllä sitä joskus riittää niin pienet asiat innostamaan... Huomenna olis tarkoitus mahdollisesti käydä Annecyssa ja ainakin sunnuntaina Grenoblessa.

Kävinpä tuossa lähikampaajalla leikkauttamassa tukkaa. Paikka oli ilmeisesti perheyritys, ja suunnilleen ikäiseni poika aloitti hiustenpesulla. Hiuksia pestessä ja kammatessa kävi mielessä, että onko kyseessä joku pikasijainen tai harjoittelija, sellaista rääppimistä ja repimistä oli se käsittely... Ehdin jo päätellä, että josko paikalla ollut vanhempi nainen hoitaisi leikkauspuolen, joten kun sama poika ottikin sakset käsiinsä niin pelko hiipi persiiseen. Leikkaaminen olikin sitten sellaista räpellystä, että aloin jo suunnitella, minne menisin korjaamaan auttamatta karmean lopputuloksen. Mutta sitten kun pääsin vihdoin peilistä katsomaan (kuivattua) kuontaloa, niin sain huokaista helpotuksesta: lopputulos olikin yllättävän siisti. Pieniä "spagettivaikutteita" (hiustuppomaisuutta) löytyy, mutta muuten leikkaus on tasainen. Opiskelijahinta 35 e, ihan ok.


Liikunta tekee hyvää. Eilen vähän jumppasin ja pääsin suorastaan euforiseen tilaan! Se oli lähestulkoon pelottavaa... Pitäisi alkaa harrastaa jonkinlaista liikuntaa ainakin joka toinen päivä. Lisäksi huomasin että pienikin jumppa tekee jo ihmeitä ololle ja ulkonäölle, ei tarvitse rehkiä paria tuntia salilla. :3


Koska en osaa päättää aloittaisinko kirja- vai elokuva-arvostelublogin, uskon että tässä blogissa voin harjoittaa molempia suuntauksia. Siispä: viime aikoina olen katsonut kolme elokuvaa: Ingmar Bergmanin Nattvardgästerna (1963), Les Misérablesin (2012) ja The Great Gatsbyn (2013), joista pelkästään ensimmäisen elokuvateatterissa (muutama viikko sitten Lumières-elokuvafestivaalilla). Koska Les Misérablesin aikana olin kipeä, väsynyt ja mahdollisesti krapulassa, ohitan sen maininnalla, että epämääräisessä mielentilassa saamani ensivaikutelma ei ainakaan sytyttänyt varsinaisesti (en ole esimerkiksi varma, olivatko lauluesitykset tarkoituksella vähän b-luokkaisia, koska tavallaan haluttiin pistää näytteleminen ja näyttelijöiden oma ääni edelle, mikä on omasta näkökulmastani vähän njääh, koska elokuva käytännössä koostuu laulunumeroista ja musikaalielokuvan kontekstissa on vähän tylsää jos ne kaikki ovat enemmän tai vähemmän kuraisia. Noh, ehkä olen vain ahdasmielinen...).


Ingmar Bergmanin Nattvardgästerna (suom. "Talven valoa", wtf? Oma suomennosehdoukseni olisi ollut "Seurakuntalaiset") oli synkkä. Synkkä, raskas ja ironinen. On vaikea tehdä yksityiskohtaista arvostelua paljastamatta juonta. Sanalla sanoen pidin, koska elokuva palautti uskottavasti elämän peruskysymysten äärelle (vau, mitä sanankäänteitä) ja lisäksi ohjaus ja kuvaus olivat intentiivisiä ja pitivät otteessaan. Miinusta hieman liian synkästä, peräti masentavasta teemasta - toisaalta tätä osattiin käsitellä hienosti ironian keinoin - ja hieman liian pitkistä kohtauksista (itse asiassa elokuvan keskivaiheilla joku takanamme alkoi kuorsata, mikä herätti hihitystä koko salissa). Ja tietenkin ainoan varsinaisen naishahmon, Märta Lundbergin, typeryydestä ja avuttomuudesta - hahmo jäi myös melko pinnalliselle tasolle mieshahmoihin verrattuna.


The Great Gatsby oli jotain... no, ennennäkemätöntä. Visuaalisesti elokuva on aivan uskomaton: joka kohtaus on kuin oma maalauksensa. Yksityiskohdat ovat äärimmäisen hiottuja ja uskoisin myös, että historiallisesti totuudenmukaisia. Entäs sitten se juoni? No jaa. Alussa (joka on piiiitkä) ei vaikuta tapahtuvan juuri mitään merkittävää, ihan kuin varsinaista juonta ei olisi laisinkaan. Loppupuoli se sitten onkin vasta melkoista oopperaa: paljon tapahtumasarjoja, joista osa tuntuu aivan irrallisilta. Pääasiassa juoni kuitenkin keskittyy Gatsbyn persoonan ympärille (sen enempää paljastamatta) - kuvaisin elokuvaa kenties psykologiseksi draamaksi. Jo elokuvan keskivaiheilla on myös huvittavaa nähdä, kuinka alun varsinainen "päähenkilö", joka toimii samalla koko elokuvan "kertojana", työnnetään tyystin sivuosaan, enkä tiedä onko hänellä loppupuolellakaan enää repliikin repliikkiä. En ole lukenut kirjaa, mutta uskoisin sen olevan jollain tapaa kokonaisuudessaan koherentimpi. Joka tapauksessa psykologisena draamanakin se on ehkä vähän mukasyvällinen, enkä tiedä onko sillä loppujen lopuksi kovinkaan paljon annettavaa - parasta elokuvassa on ehdottomasti estetiikka ja tunnelma. Elokuvateatterissa tämä olisi ollut varmasti upea kokemus.


Halloween on jotenkin aina ollut mulle sellainen pakkopulla-juhla. Toisaalta esimerkiksi eilen kaupungilla mielikuvituksellisia asuja nähdessäni alkoi itsekin tehdä mieli pukeutua ja laittautua... Esimerkiksi Croix Roussen baarissa (joka oli tietenkin viimeisen päälle Halloween-teemaan koristeltu!) ollessamme eräs papiksi pukeutuneista baarimikoista tuli yllättäen "siunaamaan" juomamme tekemällä ristinmerkin niiden ylle! Haha, kyllä sitä jotkut keksii.

torstai 3. lokakuuta 2013

Opiskelukulttuuria

Eilen (ja toissapäivänä ja sitä edellisenä päivänä ja sitä edellisenä...) oli aikamoinen suvantovaihe, mutta nyt olen taas saamassa jalat maan tasalle (tää on sanonta jonka keksin äsken kuvaamaan tän hetkistä fiilistä). Huomasin että eivät ne kurssitkaan niin mahdottomia ole, ja mulla kun sattuu olemaan niin onnekas tilanne, että tutkintoa varten en varsinaisesti tarvitse mitään, ja ainoat instanssit jotka välittää siitä mitä (=paljonko) täällä opiskelen ovat Kela ja Erasmus. Ja kun vaihtoyliopistoni nyt sattuu jakamaan noppia vaihtareille aika avokätisesti, niin mun ei varsinaisesti tarvitse kauheasti kasvattaa harmaita hiuksia - en tosin kovin helpollakaan pääse, sillä kaikki kurssini ovat melko työläitä enkä löytänyt yrityksistä huolimatta mitään hauskaa lässynlässyn-höbläböbläkurssia (paitsi kaunokirjallisuuskurssin) jolle olisin vielä mahtunut.

7 hauskaa faktaa ranskalaisesta opiskelukulttuurista - tiesitkö, että:
1. Pitkien, yksityiskohtaisten lauseiden sanelu on tehokas ja täysin nykyaikainen opiskelumetodi.
2. Myös powerpoint on hyvä menetelmä, mutta kalvoja pitää sitten olla paljon ja jokainen täyteen ahdettu. Ranskalaiselle opiskelijalle on täysin luontaista lukea kalvoa, kirjoittaa muistiinpanoja vimmatulla nopeudella (ja kynällä, jos köyhä) ja kuunnella opettajaa samaan aikaan.
3. Ranskalainen opiskelija kirjoittaa kaiken ylös. Siis kaiken. Silloinkin kun asia on vaikka kertausta edelliseltä tunnilta. Mielellään siistillä käsialalla marginaalista marginaaliin, otsikot tietenkin eri väreillä. Aineet palautetaan kuulakärkikynällä puhtaaksikirjoitettuina.
4. Asia kannattaa toistaa moneen kertaan, välillä sanavalintoja vaihdellen, jotta takarivin keskittymishäiriöisinkin Pierre ymmärtäisi, mistä on kyse. *
5. Jos se on termi, siitä on lyhenne.
6. Luokkaan ei mennä sisään ennen opettajaa.
7. Myöhässä tunnille tullut opiskelija on täysin hyväksyttävää käännyttää ovella ja pyytää tulemaan tauon aikana takaisin (joka on tunnin päästä).

*) Tämä ei tosin haittaa itseäni ja tuskin muitakaan Erasmus-kastilaisia.

Jatkuu...


sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Sunnuntain (negis-)mietteitä

Mä lihon täällä!!

Mikä johtuu siitä, että jos jonkinlaiseen illanviettoon on päästävä noin seitsemänä päivänä viikossa, ja kun ei viitsi kuitenkaan ryypätä ihan joka päivä, niin mitä sitä sitten juo? No kokista!

Ja kyllähän se ruokavalio joka tapauksessa on vähän erilainen täällä päin, ja pitää vähän kiinnittää huomiota siihen mitä suuhun pistää.

Oon tässä miettinyt työ/vapaa-aika-suhdetta tänään. En viitsi ottaa aivan järkyttävästi kursseja, koska 1. en tarvitse niitä tutkinnon kannalta 2. se vie aikaa muulta elämältä 3. se vie aikaa Suomeen tehtäviltä jutuilta (tosiaan, Himastakin tehokkaampana opiskelijana en ole vieläkään palauttanut kandiani). Dilemma muodostuu kuitenkin siinä, kun täällä on kuitenkin mahdollisuus opiskella kaikkea josta voisi olla edes leikisti hyötyä joskus. Tavallaan haluaisin ottaa siitä kaiken irti samalla. Noh, taitaapi olla että kaikkea ei voi saada... Pitää kehitellä joku kompromissi.

Tässä sunnuntaissa on hyvää se, ettei ole darraa. Huonoa on se, että on enimmäkseen on tuntunut siltä, että on darra.

En ymmärrä miksi mun pitää olla niin 110% iltaihminen. Illalla olisi muutakin tekemistä kuin valita kuoron pääsykoebiisejä, tehdä läksyjä, päättää mitä kursseja jättää pois ym. sellaista johon on energiaa vasta illalla.

Hyödyllisiä lauseita vaihtoon tulevalle:
"J'ai pas compris." ("En ymmärtänyt.")
"Est-ce que vous pouvez répéter ?" ("Voisitteko toistaa?")
"Pardon ?" ("Anteeksi mitä?")
"Il y a un problème avec la ligne, j'entends pas très bien." ("Yhteys on huono, en kuule kovin hyvin.")

maanantai 23. syyskuuta 2013

Apatiamaanantai

Mitenköhän blogilistaan liitytään? Olisi kiva saada lukijoita... Hiljasta on...

Kuviakin tulee! Aivan varmasti! Sit kun löydän mikro-USB:ni.

Tänään oli jännä päivä. Neljä tuntia taloustiedettä, josta ymmärsin noin 8% mutta ei se mitään, vieressäni istunut ranskalainen tyttökään ei ymmärtänyt mitään. Ranskassahan valtion yliopistoon (käsittääkseni) kävellään sisään, joten olisin luullut että ensimmäisen vuoden opiskelijoille suunnattu johdantokurssi olisi ihan for dummies, mutta kun ei.

En osaa vielä sanoa paljoa ranskan yliopistolaitoksesta, mutta tähän mennessä olen huomannut esimerkiksi selkeän hierarkian opettajien ja oppilaiden välillä. Osa opettajista myös tuntuu suhtautuvan opiskelijoihin suorastaan kuin lapsiin (no se on kyllä totta että varsinkin ensimmäisen vuoden kursseilla he ovat minua nuorempia, heh, mutta silti). Tämänpäiväisen talousluennon opettajalla oli joko harvinaisen huono päivä tai sitten on ihan normaalia huomautella minuutin välein siitä kun joku "häiritsee" eli esimerkiksu tulee luokkaan kun muut ovat jo istumassa tai juttelee kavereiden kanssa (mistä ei oikeasti ollut häiriötä, sillä salissa on mikrofoni).

Tämänpäiväisellä luennolla oli (Jumalan kiitos) powerpoint-diat ja siten jotain tarttumapintaa siltä varalta ei onnistu kuulemaan joka sanaa (mikä ei minulle nyt niin harvinaista ole). Paikalla pitää silti olla, sillä mitään ei löydy netistä. Uskon että ranskalaiset opiskelijat tekevät hartiavoimin yhteistyötä siltä varalta ettei mitään puutu jos joku on joskus pois.

Tänään kävi muuten kulttuurierojen näkökulmasta huvittava tilanne. Olin tulossa kotiin suorastaan kaaosmaisessa olotilassa, hyvä ettei muutama kyynel poskella. Minulla on aina ollut tapana mennä portaita sen sijaan että menisin hissillä (asun kolmannessa kerroksessa). Kun tulin aulaan, hissiä seisoi odottamassa kaksi naapuria jotka tervehtivät iloisesti (bonsoir). Tervehdin ja painelin saman tien rappukäytävään sen kummemmin asiaa ajattelematta. Mentyäni kuulin kuitenkin toisen naapureista sanovan toiselle jotain moittivaan sävyyn ja salamana mieleeni tulikin ajatus, että on ehkä epäkohteliasta valita eri reitti, ikään kuin haluaisin vältellä heitä! Tilanne tuntui huvittavalta, sillä tuntuu että Suomessa naapureita vältellään viimeiseen asti ja ei (muistaakseni) sekään ole tavatonta, että ohittaessakaan ei tervehditä ollenkaan.

Oliskohan siinä sitten tätä päivää... No illalla olo parani, kun tajusin lähteä ulos Couchsurfing-iltamaan. Petankia ja jotain hassua brittiläistä peliä, jossa heitellään pieniä kiekkoja puiselle alustalle (olin tosi huono).

Oratoriokuoron pääsykoe lähestyy uhkaavasti enkä tiedä mitä laulaisin. Otan jotain helppoa ja tuttua, joka menee hyvin. Saatanpa laulaa yhden suomalaisen biisinkin (Pai, pai, paitaressu), sen turvin oon aina aiemminkin liidellyt. Harjoittelutilan löytäminen onkin sitten asia erikseen.

perjantai 20. syyskuuta 2013

Örrrr!

Jostain syystä mua huvittaa tosi paljon lifestyle-blogit, joten ajattelin kokeilla semmoista itsekin!

Kuuluuko lifestyle-blogin tekstilajiin kirjoitusvirheet ja epämääräiset ilmaukset? Taitaa kuulua... En viitsi kuitenkaan niitä ihan kohtuuttomasti viljellä :/ Noh, ehkä se tulee ajan kanssa...


Tänään tapahtui erinäisiä jänniä juttuja joista ensimmäinen liittyi printtaamiseen. Yhden sivun printtaamiseen. Klo 11 aikaan (tapaaminen vuokraisäntäfirman edustajan kanssa "ennen klo 12") pamahdin sisään tietokoneluokkaan, jonka ATK-tuki oli edellisenä iltana sanonut, että voin printata yhden sivun ilmeisesti henkilökunnan piikkiin tai maksamalla käteisellä (6 c/sivu), sillä oikeasti printtaaminen tapahtuu opiskelijakortilla, jolle voi ladata arvoa pelkästään ranskalaisella pankkikortilla, jota minulla ei ole koska ei ole myöskään vuokrasopimusta, sillä tilin avaamiseen tarvitaan vuokrasopimus. Selitin tämän aamulla ATK-tuelle (eri henkilöt tietenkin paikalla), ja kerroin mitä edellisenä iltana oli sanottu. ATK-tuki piti asiaa huvittavana ("mais le collégues, ils peuvent dire n'importe quoi...") ja ohjasi minut kysymään joltain opiskelijalta, josko voisin "ostaa" heiltä yhden printin. Olin lievästi sanottuna vittuuntunut, että lupauksia ei pidetty, mutta sain kuitenkin mukavalta tytöltä ostettua yhden printin. Ja painelin bittuun.


Riisto-opiskelijaresidenssissä tyrkkäsin sitten tilitapahtumatulosteen kolmen kuukauden vuokrasta (koska mulla ei ole ranskalaista takaajaa), kiskontakuluista ("frais de dossier") ja takuuvuokrasta pöydälle ja vuokrasopimuksen tekeminen sovittiin. Paperit tehdään vasta huomenna, en tiedä miksi, mutta asiassa ei pitäisi olla mitään epäselvyyksiä. Normaalisti olen tietenkin tosi tarkka ja huolellinen ja tiedän että pääsääntöisesti ei pitäisi antaa koskaan rahaa etukäteen, mutta kyseessä on kuitenkin koko Ranskan laajuinen yhtiö ja olin jo aiemmin käynyt katsomassa kämppää, joten kaiken pitäisi olla melko lailla selvää.

Tänään oli ekan kerran oikiskurssin "Droit civil" TD-kurssi eli "se jossa pitää tehdä jotain ja osallistua". Opettaja vaikutti mukavalta ja asiat melko selkeiltä. Jonkin verran on ranskalainen oikeuslaitos vielä hakusessa mutta uskon että asia vähitellen selkenee. Sitten oli yllärit 4 tuntia perustuslakikurssin massaluentoa (kun luulin että olis vaan 2). Auditoriossa on se jännä juttu, että siellä ei ole mikrofonia, joten ainakin itse joudun toisinaan pinnistelemään kuullakseni mitä proffa sanoo (riippuen toki proffasta). Tämä ei haittaisi niinkään paljon, jos kyseessä ei olisi sanelumainen luento. Kyllä, siis opettaja sanelee meille mitä kirjoitetaan ja kaikki naputtavat tai kirjoittavat kaiken ylös. Tehokasta vai mitä? Tavallaan sanelumaisessa opiskelussa on se hyvä puoli esim. powerpoint-esitykseen verrattuna, että ei tarvitse kuunnella ja lukea samaan aikaan (mikä on ainakin itselleni vaikeaa, varsinkin ranskaksi, ehkä sitten olen jonkin sortin putkiaivo). Silti jonkinlainen kirjallinen tuki olisi hyvä... (Ja koska lifestyle-blogiin kuuluu söpöt pojat, niin on pakko mainita että istuin ekat kaksi tuntia tajuttoman söpön ranskalaisen pojan vieressä!! Ja se antoi mun kopioida muistiinpanojaan kun olin ollut viimeiset ½h aivan kujalla!! Ainoa harmillinen juttu on että 1. vuoden opiskelijat tuppaavat varmaan olemaan iältään 18-20...)

Sitten käytiin katsomassa Jérémien (jonka tapasin asuntohaun kautta) kanssa Hitchcockin "Saboteur" (suom. "Viidennen kolonnan mies", 1956) joka oli alkuun hyvä, mutta loppujen lopuksi aika huvittava. Perusasetelmat: täytyy olla romanssi, täytyy olla vaikeuksista selviävä sankari, vauhtia ja vaarallisia tilanteita, vähän simppeli nainen joka ei onnistu tekemään mitään järkevää (tai jos onnistuu niin se on jotenkin poikkeuksellista)... Tässä oli lisäksi se että moni itse juoneen liittyvä asia jäi täysin auki ja loppua kohden romanssi sai enemmän jalansijaa (tietty, koska rakkaus voittaa ja ihanaa!) ja ilmeisesti popularistista nationalismivouhotusta oli mukana erikoisen paljon... Ei mikään helmi Hitchcockilta. Nytpähän sekin on nähty, eipä tarvii vähään aikaan nähdä uudestaan. Muuten Jérémien kanssa oli hauskaa, juteltiin lähinnä elokuvista (ylläri kun kyseessä on alan opiskelija ja elokuvafriikki). 


Yksi suuri asia joka täällä erityisesti vituttaa on RUOKA. Saisiko olla vähän pastaa? Otatko juustoa sen kanssa? Hei mitäs tänään syötäisiin, mulla olisi pastaa ja juustoa? Patonkiakin löytyy! Ai mikä proteiininlähde, mikä se on? En tiedä onko ravinnontarpeeni jotenkin suurempi kuin ranskalaisilla (heh) yleensä, mutta musta tuntuu että mulla on täällä jatkuva proteeinivaje! Onkohan se ruisleipä se vastaus? (Täytyykin tsekata onko siinä huomattavasti enemmän proteiinia kuin vaaleassa leivässä.) Ja se opiskelijakahvila... Noh. Onhan siinä pastaa. Onhan siinä juustoa. Ja onhan siinä yksi kalapala. Ja siinä se sitten olikin. Ruokajuomasta pitää maksaa erikseen (paitsi vedestä). Pitää varmaan ensi kerralla tilata kylkeen maitoa ja jogurttia. Maksaahan se enemmän, mutta onko sitten parempi vaihtoehto olla väsynyt ja nälissään koko iltapäivä. 


KULTTUURISTA. (Jaksaako kukaan lukea tällaisia kilometripostauksia?) Silmiinpistävin ero liittyy siihen miten ihmiset suhtautuu toistensa... hmm, fyysiseen läheisyyteen (miks tää kuulostaa heti jotenkin perverssiltä?). Läheisyyteen tai etäisyyteen, kummin vain. Kaikkihan varmaan tietävät, että Suomi on aikamoinen etäisyyden kulttuuri, tuntemattomille ei puhuta kuin jos on aivan pakko jne. No sen eron kyllä huomaa täällä melko lailla heti. Tänään viimeksi eräs mies tuli kysymään tietä, ja 5 minuutin kuluttua istuttiin jo kahvilassa juttelemassa. (Mutta ei Ranska sentään mikään Afrikka ole, kyllä täällä saa rauhassa olla niin halutessaan!) Kassamyyjien, tarjoilijoiden jne. kanssa on täysin tavallista jutella tuttavallisesti melko lailla alusta pitäen - tietenkin poikkeuksia on. Esim. kahviloissa ja ravintoloissa työntekijät vaikuttavat usein myös tuovan ystäviään työpaikoilleen ja juttelevan heidän kanssaan rennosti asiakkaiden seassa (ehkei tosin hienoissa ravintoloissa tilanne ole ihan tällainen). 


Ja sitten ihan varsinaisesti siitä fyysisestä läheisyydestä (no niin, miltä tää taas kuulostaa...). Kyllä, se "personal space" on täällä pienempi, mikä on sinänsä ihan mukavaa vaihtelua, mutta samalla se myös tarkoittaa sitä että ihmiset eivät oikein katso minne kävelevät. Vaikka kävelisivät kovaa. Ja suoraan päin. Tämä on ollut aamuvitutuspäissäni vähän ärsyttävää, mutta kaipa kaikkeen tottuu. Tää muuten liittyy selvästi siihen läheisyys-etäisyyskohteliaisuuteen. Täällä esimerkiksi välttämättömiin kohteliaisuuksiin kuuluu (joskus kohtuuttoman suurieleisestikin) oven pitäminen auki seuraavalle, mielellään vielä hymyn ja katsekontaktin kanssa.


No niin nyt alkaa väsyttää, joskus jatkuu...