Hypothèse.
Etenkin opiskellessa tulee vastaan useita käyttöyhteyksiä, jossa sana on synonyymi ilmaisulle cas de figure, "tilanne, tapaus". Eli kun esim. "Dans l'hypothèse où..." tarkoittaa "Siinä tapauksessa, että...".
Wiktionaryn mukaan sana hypoteesi on "väittämä, olettama; tietylle ilmiölle ehdotettu selitys, jonka täytyy olla tieteellisten menetelmien mukaisesti testattavissa: testaamalla se voidaan osoittaa virheelliseksi tai sen paikkansapitävyyden puolesta voidaan saada näyttöä". Etymologia: kreikan hupo ("alla") ja thesis ("asettaminen"), josta on johdettu hupothesis, "perusta". Merkitys "tilanne, tapaus" on siis vähän hassu.
Normalement.
Sen lisäksi, että sanan voi kääntää suomeksi sanalla "yleensä, normaalisti", sitä käytetään usein puhekielessä merkityksessä "pitäisi olla":
Ensimmäinen merkitys kuvaa yleistä, ennallaan tunnettua tilannetta: Normalement on mange au soir en France, "yleensä Ranskassa syödään illalla".
Jälkimmäinen merkitys kuvaa puhujan arviota siitä, kuinka todennäköistä jokin asia on. Konteksti on useimmiten puhekielinen. Normalement il vient dans 15 minutes, "hänen pitäisi olla täällä vartin päästä" tai "hän sanoi tulevansa vartin päästä".
Tähän väliin sopii hauska anekdootti tilanteesta, joka aikoinaan aiheutti itselleni hämmennystä. Olin tullut Lyoniin noin muutama viikko aiemmin, enkä ollut vielä törmännyt sanan kaikkiin käyttötarkoituksiin. Etsimme couchsurf-hostini kanssa ravintolaa, jossa sanoi ystävänsä työskentelevän. Ravintolaa ei vaikuttanut löytyvän, joten tiedustelin, olemmeko varmasti oikealla kadulla jne. "T'es sûr que c'est ici ? " ("Oletko varma, että se on täällä?"), kysyin. "Normalement oui" kuului vastaus. Vastaus oli mielestäni käsittämätön: arveliko hän että ravintola oli kenties muuttanut, vai mitä tarkoitti, että se sijaitsee "normaalisti" jossain paikassa, onko sillä olemassa normaali ja epänormaali sijainti jne. Myöhemmin sitten välähti, kun sanaa alkoi kuulla vastaavanlaisissa tilanteissa...
Sandwich.
Käsittääkseni muualla läntisessä maailmassa sandwichilla viitataan amerikkalaistyyliseen kolmioleipään. Ranskassa tämä kolmioleipä on toast, ja sandwich tarkoittaa useimmiten täytettyä patonkia tai hampurilaista. Mäkkärissä voi tilata menun (aterian) tai juste le sandwich, pelkän hampurilaisen.
Du coup.
Ilmaus, jonka kuulet ranskankielisessä maassa kadulla todennäköisesti vähintään viiden vastaantulijan suusta 10 sekunnissa, mutta joka ei jostain syystä käytettävyydestään huolimatta ole päätynyt oppikirjoihin asti.
Itseäni henkilökohtaisesti kyseinen sanonta ärsyttää. Ehkä eniten siksi, että vaikka sen virallinen käännös on "joten, siksi, siis" eli "donc, par conséquence", ranskalaiset vaikuttavat tunkevan sitä joka väliin. Esimerkiksi puheenaihetta vaihtaessa voi aloittaa sanoilla du coup samaan tapaan kuin sanalla sinon. Ilmaisua käytetään oman kokemukseni mukaan myös merkitysessä "sen jälkeen". Ja sitten vielä: "I later asked a French friend what it meant and how it was used and he didn’t give me a translation, but said it is used when you want to refer back to something you were talking about before."
Kätevä ilmaisu, siis? Ainakin monikäyttöinen. Toisekseen ihmetyttää se, että du coup voi esiintyä myös sanan et tai donc perässä. Näistä donc tarkoittaa käytännössä samaa asiaa. Vähän niinkuin sanoisi "donc, par conséquent"...? Sanonta herättää ilmeisesti myös ranskalaisten parissa tunteita.
N'importe quoi.
Toinen ilmaus, jota ei sieltä Voilà 5:sta löydy. Ja jonka täsmällistä selitystä on vaikea löytää nettisanakirjoista.
Kirjaimellisesti n'importe quoi tarkoittaa "mitä vain", eng. "anything" ja sitä voi käyttää lauseissa: . Puhekielessä sitä käytetään usein eksklamaationa ("N'importe quoi !"), joka voi merkitä ainakin seuraavia asioita:
1. "Mitä v*ttua?", mutta myös myönteisessä mielessä: sitä voidaan käyttää myös ilmaisemaan että on huvittunut jostakin yllättävästä tilanteesta tai uutisesta. En tiedä onko tälle suomenkielistä vastinetta?
2. "Mitä sä oikeen selität?" tai "Ei pidä paikkaansa"
3. "Ihan sama", "whatever"
Pas terrible.
Toisin kuin moni todennäköisesti olettaa, merkitys ei ole "ei paha, not bad", vaan päinvastainen: "ei mikään ihmeellinen". Kannattaa takoa tämä alitajuntaan ennen Ranskaan lähtöä niin ei tule heti ensimmäisenä päivänä käyttäneeksi ilmaisua väärässä merkityksessä.
Bilingue.
Ei tarkoita kaksikielisyyttä, vaan sujuvaa kielitaitoa. Englanninkielinen käännös olisi fluent. Bilingue en anglais voi olla yhtä hyvin natiivipuhuja joka ei puhu muita kieliä tai joku joka on opiskellut kielen vaikka aikuisiällä. Älkää siis vaikka työpaikkailmoituksissa pelästykö, kun muka koko ajan vaaditaan että on "kaksikielinen" tietyssä kielessä: ei se sitä tarkoita. Ja jos joku sanoo olevansa bilingue, se ei tarkoita että tämä on kasvanut kaksikielisessä kodissa. Ja joku voi vastaavasti kehua olevansa trilingue tai quadrilingue, jos yksinkertaisesti omaa sujuvan kielitaidon useammissa kielissä.
Hyvästelyilmaukset.
Epävirallisetkin hyvästelyilmaukset ovat melko tarkkoja. Lista ei ole tyhjentävä eikä varsinkaan tarkka, mutta antaa suuntaviivat.
A la prochaine, "Ensi kertaan" - kaveri, jonka toivoo näkevänsä uudestaan mutta seuraava tapaaminen on hamassa tulevaisuudessa.
A la semaine prochaine, "Ensi viikkoon" - viikottainen kokoontuminen (esim. harrastus).
A plus tard, "Nähdään myöhemmin"- "formaalimpi", aika harvoin käytetty loppujen lopuksi.
A plus, "Nähdään myöhemmin" - yleinen. Kaveri jota näkee usein.
A bientôt, "Nähdään pian" - näistä "virallisin", jota kuitenkin harvemmin käytetään. Käytetään kohteliaisuudesta, kun tapaaminen ei ole kovin todennäköinen eikä välttämättä kiinnosta. Ulkomaalainen voi kuitenkin varmaan turvautua tähän ilman konnotaatiovaaroja jos ei ole varma oikeasta hyvästelumuodosta.
A toute (à l'heure), "Nähdään kohta" - kun tapaaminen on korkeintaan 5 minuutin päässä (esim. puhelimessa käytettävä hyvästely)
Ciao/Ciaociao, "Moikka" - hyvä kaveri.
Epävarmassa tilanteessa voi aina toivottaa jotain. "Bon courage" (jos toinen valmistautuu vaikka tenttiin tms.), "Bon weekend", "Bon travail", "Bonnes vacances"... vain taivas on rajana.
Mahdollisesti osa 2 tulossa. Ja ranskantaitoisia en kehota vaan velvoitan oikaisemaan, jos olen käsittänyt väärin jonkun näistä ilmauksista käytön. :)
On ollut nyt niin jänniä asioita elämässä että en ole muistanut vähään aikaan kirjoittaa, enkä koe olevani kenellekään tästä vastuussa. Olisi tietysti ollut kiva kirjoittaa kaikesta mikä on tullut mieleen ja julkaista nuo jutuntyngätkin, mutta ehkä tässä voi ottaa vielä vähän takaisin.
keskiviikko 30. huhtikuuta 2014
tiistai 18. helmikuuta 2014
11 ärsyttävää asiaa Ranskassa
Ajattelin kirjoittaa tästä aiheesta, koska 1) käyttökelpoista
matskua on erittäin helppo löytää (omasta asennoitumisesta vähän riippuen) 2) uskon, että adrenaliinini
vähitellen laskee jos saan purkaa aiheesta jotenkin
järjestelmällisesti.
1. Kaupat sulkevat etuajassa.
Koska... koska mitä? Myyjät haluavat jo kotiin? Voitto on yritykselle toissijaista? Ranskalaiselle myyjälle on täysin normaalia tulla koputtelemaan 5-10 min etukäteen pukukopin oveen, että kohta suljetaan. Toisiksi v*ttumaisin tapaus on ollut se, kun saavuin n. K-extran kokoiseen ruokakauppaan (Casino magasin tai jotain muuta paskaa) 20 min vaille sulkemisaikaa ja ensimmäinen lause jonka kuulen on ”madame, nous fermons bientôt” eli ”madame, suljemme pian”. No ei kyllä kiinnosta siihen putiikkiin enää astua, eikä kyllä onneksi ole tarvekaan. V*ttumaisin tapaus taas oli se kun menin tupakkakauppaan, ja huomasin sisällä ettei mulla ollut tarpeeksi käteistä mukana (tupakkakaupat edellyttävät usein vähintään 12 e:n tai joskus jopa yli 22 e:n ostoksia jotta voi maksaa pankkikortilla). No ei kai siinä mitään: kysyin, missä on lähin automaatti. "Juste là à la droite", kuului tiskin takaa katseenkaan nousematta. Matkustin sitten sinne ”ulos ja oikealle”, mikä tarkoittikin Place des terreaux'n ylittämistä, kunnes löysin automaatin. Ja ei kun takas, huomatakseni että kyseinen vatipää oli sulkenut kaupan. Joo, on olemassa työajat jne. ja kannatan itsekin systemaattisuutta enemmän kuin kaaosta, mutta tässä tapauksessa kyse oli korkeintaan minuutista (oma kelloni näytti minuuttia vaille).Onko järkeä ohjata asiakasta pankkiautomaatille ja sitten paiskata ovi perässä kiinni? Ranskassa on.
2. Eteläeurooppalainen ateriarytmi.
En tajua miten ne jaksaa syömättä n. 6-8 h päivässä. Lounashan on silloin 12-14 maissa (silloinkin usein esim. opiskelijat vetää vaan sandwichin eli täytetyn patongin, en itekään aina kerkiä syömään lämmintä ruokaa koska luentojen välissä ei ole tilaa ja yliopiston ruokala menee kiinni klo 14) ja illallinen sitten klo 20 jälkeen, joskus jopa paljon myöhemmin. Kai siinä välissä vedetään joku pulla. Mutta seriously, guys? Mulla ainakin on viiden-kuuden maissa niin nälkä että v*tuttaa ellei jopa heikota. Ehkä tää on sitten joku geneettinen eroavaisuus...
3. Asiat tapahtuvat tai eivät tapahdu, riippuen ihmisten henkilökohtaisesta mielialasta.
Yleensäkin se, lähdetkö vaikka kaupasta, pankista tai mistä vain ulos hyvä vai paha maku suussa, riippuu siitä pitääkö ko. toimihenkilö sinusta vai ei. Yleensä se on joko tai: joko ollaan Naantalin aurinkoa, kysellään kotimaasta, kehutaan ranskantaitoa jne. tai sitten vastaillaan tylysti ja lyhyesti, ei osoiteta minkäänlaista yhteistyöhalukkuutta eikä jakseta välttämättä antaa sitä mitä pyydetään koska siitä koituu itselle liikaa vaivaa (esim. Virgin mobilessa asioimisesta ja yliopiston IT-tuesta on tällaisia kokemuksia). Tunteiden näyttäminen formaaleimmissa tilanteissa on täällä siis sallitumpaa kuin vaikka Suomessa, millä on näkökulmasta riippuen hyvät ja huonot puolensa.
4. Epämääräinen liikennekäyttäytyminen.
Ranskalainen ei näe mitään syytä käyttää vilkkua. Tai väistää. Tänään kävin juoksulenkillä, ja kotikatuni kapeaakin kapeammalla jalkakäytävällä tuli vastaan kaksi rinnakkain kävelevää ihmistä (sikäli kun kyseisellä käytävällä edes pystyy kävelemään rinnakkain). Autotiellä tuli samanaikaisesti vastaan auto. Mitä tekee ranskalainen? Ei mitään! Mikäs siinä auton alle hyppiessä, kun kyseinen pariskunta ei ilmiselvästä pattitilanteesta huolimatta voinut väistää. Tällaisina hetkinä tekisi mieli vetää rehellisesti turpaan. Suomessa sentään kaikki, siis kaikki esimerkiksi seisovat liukuportaissakin oikealla. Melkein liikutun Rautatieaseman liukuportaita ajatellessa, voi nyyh.
Varmaan autoilija keksisi täkäläisestä liikenteestä hyvinkin paljon aihetta nokan koputtamiselle. Kyllä sitä liikennettä saa itsekin välillä seurata bussista pelonsekaisella kauhulla. Jalankulkijan näkökulmasta: on täysin normaalia ja hyväksyttävää kävellä punaisia päin (toki aina löytyy kadunvarresta pari mummoa jotka odottavat valojen vaihtumista). Ja koska täällä ”jalankulkija sanelee säännöt” niin oon joskus risteyksessä ihmetellyt, että miten voi olla että kääntyvä auto tuleekin usein päin eikä näytä edes harkitsevan jarruttamista. Vaikka säännöthän ovat selvät. Vai ovatko sittenkään? Jos suojatievalojakaan ei noudateta niin ehkä se tarkoittaa yleistä sääntöjen löyhyyttä...
5. Muodollisuuksien eroavaisuudet.
Näihin tietenkin törmää kulttuurissa kuin kulttuurissa. Mutta joskus on vain tosi vaikea arvioida, pitäisikö toiselle antaa bise vai ei. Yleensä kättelyn ja poskisuudelman raja on selkeä: muodollisissa tilanteissa kättely, muuten bise. Mutta se, keiden kohdalla bise pitäisi antaa tervehtiessä, entä myöskö hyvästellessä... En vieläkään osaa näitä sääntöjä, ja joskus se tervehtimis/hyvästely-bise jopa unohtuu vaikka kyseessä olisi aivan selkeä tapaus kuten hyvä kaveri. Soppaa tietenkin sekoittaa se, että välillä hengaa muiden vaihto-oppilaiden kanssa, joiden kanssa taas ei välttämättä pusuttele automaattisesti, ja monet ulkomaalaiset jopa vierastaa koko ajatusta.
6. Joidenkin ihmisten ylimielisyys/ksenofobia.
Näihin en onneksi ole törmännyt mitenkään laajassa mittakaavassa, mutta miksen nyt pistäisi näitä kokemuksia samaan syssyyn. Joillain ranskalaisilla on tapana olla ymmärtämättä mitä joku sanoo vieraalla aksentilla. Tai jos lauseessa on joku pieni virhe, esim. epätäsmällinen sanavalinta tai väärä sanan suku. Ja tosiaan, olen erittäin tyytyväinen ettei tätä esiinny kovin paljoa, mutta jo ne harvat kerrat saavat ns. veren kiehumaan.
7. Nopeasti puhuvat ranskalaiset.
Tähän tietenkin törmää heti. Jos lähtee Ranskaan pelkällä lukioranskapohjalla, niin varmasti kaikki tuntuvat puhuvan liian nopeasti. Tosiasiassa kaikki puhuvat vähän eri tavalla: ehkei mua juurikaan ärsytä ne muutamat ranskalaiset, joiden puhe on käsittämätöntä mongerrusta, vaan se, että aksentteja tuntuu olevan joskus yhtä monta kuin puhujaakin. Voin kuvitella sellaisen akselin, jonka toisessa päässä on ne ”vokaalinnielaisijat” (ei siis pelkästään mykän e:n vaan kaikkien vokaalien) ja toisessa päässä ne, jotka puhuvat suorastaan uskomattoman hitaasti ja selkeästi (eivätkä pelkästään sen vuoksi että puhekumppani on ulkomaalainen). Ja nämä ääripäät ovat hyvin kaukana toisistaan: jos jonkun kanssa ei ole mitään epäselvyysongelmia niin se ei missään nimessä tarkoita sitä että ymmärtäisi vieressä seisovaa moottoriturpaa.
8. Kaikesta puhutaan lyhenteillä.
Toki lyhenteet nopeuttavat kirjoittamista (ja puhumista?), mutta kun opettaja piirtää taululle kaavion, jonka kymmenestä termistä kaikki on ilmaistu lyhentein (yksisanaiset termit yhdellä kirjaimella!), herää kysymys että mitä tarkoitusta se palvelee. Ja toki arkielämässäkin käytetään jatkuvasti erilaisia lyhenteitä: CB, TGV, TER, RER, RIB, APL, CAF, SRF, CM, TD, SMS, TTC...
9. Byrokratian tehottomuus.
Ylläri ylläri. Itse en onneksi ole joutunut suuriin viivästyksiin tai ongelmiin tämän kanssa (tosin CAF:in kanssa asioiminen on aikamoista paperisotaa, esim. lähetin jo selvityksen vuoden 2012 tuloistani ja sen jälkeen sain kaksi kirjettä joiden mukaan he eivät ole tätä selvitystä saaneet... lisäksi englanninkielinen "acte de naissanceni" (eli maistraatin virkatodistus) ei kelvannut vaan pitää käännättää sen ranskaks), mutta eräs kaverini on odottanut carte vitaliaan täysin perusteetta yli vuoden. Toisella taas tuli CAF:in kanssa ongelma, kun olivat jostain syystä tulkinneet että hänen puolalainen henkilökorttinsa oli vanhentunut (olivat katsoneet väärää päivämäärää kortissa, joka on englanniksi. No mutta ymmärtäähän sen, kun eihän Expiry date ja Date d'expiration muistuta ilmaisuina yhtään toisiaan!). Myöskin esim. yliopistotiedotus (esim. lukujärjestykset) laahaa vähän muuta maailmaa jäljessä (täällä ei esim. ole mitään hienoa weboodin kaltaista systeemiä, vaan kurssitiedot löytyy mistä sattuu), mutta eiköhän niissäkin pian päästä ajan tasalle. Mutta yleensä ottaen täällä on saanut tottua periaatteeseen pourquoi faire simple quand on peut faire compliqué ? Oon viimein hankkinut myös elämäni ensimmäisen shekkivihkon muutamia juttuja varten joita ei voi maksaa käteisellä.
10. Julkisten (esim. yliopiston) käymälöiden taso.
Hanasta tulee pelkkää kylmää vettä, vessapaperi loppu joka kopista, pöntön tilalla reikä lattiassa? Tervetuloa Lyon 2:n keskivertovessaan. P.S. siihen lattiareikään on naisen ihan oikeesti tosi vaikea tähdätä. Tietää kyllä kun on kokeillut. Vähän offtopicina: eilen tuli kans koettua kaupungin uimahalli, jonka jälkeen suomalaisen uimahallin saunat, poreammeet, lämpimät suihkut ja hiustenkuivaajat tuntuvat varmasti luksukselta.
11. Auktoriteettien kaikkivoipaisuus.
Opettajat, portsarit, vartijat, IT-vastaavat... Kun jollain on Ranskassa auktoriteettiasema niin sehän on sitten iso juttu. Portsarit käyttäytyvät poikkeuksetta v*ttumaisesti ja saattavat esimerkiksi huutaa päin naamaa asiakkaalle joka ei ole edes tehnyt mitään. Nehän on portsareita. Opettaja voi käännyttää ovella myöhässä tulleen opiskelijan tai pahimmillaan nöyryyttää jotakuta julkisesti.
Noniin, loput hengenahdistusta aiheuttavat aiheet seuraavat varmaan perästä sillisalaatin muodossa, kun ei nyt tule ihan kaikkea mieleen. Monet jutut on tietenkin omasta asenteesta kiinni eikä kannata pelästyä kaikkea mikä on hieman eri tavalla kuin Suomessa. Moniin asioihin myös tottuu ja mukautuu.
Ens kerralla toivottavasti sekä intellektuellimpaa että visuaalisesti viehättävämpää postausta...
1. Kaupat sulkevat etuajassa.
Koska... koska mitä? Myyjät haluavat jo kotiin? Voitto on yritykselle toissijaista? Ranskalaiselle myyjälle on täysin normaalia tulla koputtelemaan 5-10 min etukäteen pukukopin oveen, että kohta suljetaan. Toisiksi v*ttumaisin tapaus on ollut se, kun saavuin n. K-extran kokoiseen ruokakauppaan (Casino magasin tai jotain muuta paskaa) 20 min vaille sulkemisaikaa ja ensimmäinen lause jonka kuulen on ”madame, nous fermons bientôt” eli ”madame, suljemme pian”. No ei kyllä kiinnosta siihen putiikkiin enää astua, eikä kyllä onneksi ole tarvekaan. V*ttumaisin tapaus taas oli se kun menin tupakkakauppaan, ja huomasin sisällä ettei mulla ollut tarpeeksi käteistä mukana (tupakkakaupat edellyttävät usein vähintään 12 e:n tai joskus jopa yli 22 e:n ostoksia jotta voi maksaa pankkikortilla). No ei kai siinä mitään: kysyin, missä on lähin automaatti. "Juste là à la droite", kuului tiskin takaa katseenkaan nousematta. Matkustin sitten sinne ”ulos ja oikealle”, mikä tarkoittikin Place des terreaux'n ylittämistä, kunnes löysin automaatin. Ja ei kun takas, huomatakseni että kyseinen vatipää oli sulkenut kaupan. Joo, on olemassa työajat jne. ja kannatan itsekin systemaattisuutta enemmän kuin kaaosta, mutta tässä tapauksessa kyse oli korkeintaan minuutista (oma kelloni näytti minuuttia vaille).Onko järkeä ohjata asiakasta pankkiautomaatille ja sitten paiskata ovi perässä kiinni? Ranskassa on.
2. Eteläeurooppalainen ateriarytmi.
En tajua miten ne jaksaa syömättä n. 6-8 h päivässä. Lounashan on silloin 12-14 maissa (silloinkin usein esim. opiskelijat vetää vaan sandwichin eli täytetyn patongin, en itekään aina kerkiä syömään lämmintä ruokaa koska luentojen välissä ei ole tilaa ja yliopiston ruokala menee kiinni klo 14) ja illallinen sitten klo 20 jälkeen, joskus jopa paljon myöhemmin. Kai siinä välissä vedetään joku pulla. Mutta seriously, guys? Mulla ainakin on viiden-kuuden maissa niin nälkä että v*tuttaa ellei jopa heikota. Ehkä tää on sitten joku geneettinen eroavaisuus...
3. Asiat tapahtuvat tai eivät tapahdu, riippuen ihmisten henkilökohtaisesta mielialasta.
Yleensäkin se, lähdetkö vaikka kaupasta, pankista tai mistä vain ulos hyvä vai paha maku suussa, riippuu siitä pitääkö ko. toimihenkilö sinusta vai ei. Yleensä se on joko tai: joko ollaan Naantalin aurinkoa, kysellään kotimaasta, kehutaan ranskantaitoa jne. tai sitten vastaillaan tylysti ja lyhyesti, ei osoiteta minkäänlaista yhteistyöhalukkuutta eikä jakseta välttämättä antaa sitä mitä pyydetään koska siitä koituu itselle liikaa vaivaa (esim. Virgin mobilessa asioimisesta ja yliopiston IT-tuesta on tällaisia kokemuksia). Tunteiden näyttäminen formaaleimmissa tilanteissa on täällä siis sallitumpaa kuin vaikka Suomessa, millä on näkökulmasta riippuen hyvät ja huonot puolensa.
4. Epämääräinen liikennekäyttäytyminen.
Ranskalainen ei näe mitään syytä käyttää vilkkua. Tai väistää. Tänään kävin juoksulenkillä, ja kotikatuni kapeaakin kapeammalla jalkakäytävällä tuli vastaan kaksi rinnakkain kävelevää ihmistä (sikäli kun kyseisellä käytävällä edes pystyy kävelemään rinnakkain). Autotiellä tuli samanaikaisesti vastaan auto. Mitä tekee ranskalainen? Ei mitään! Mikäs siinä auton alle hyppiessä, kun kyseinen pariskunta ei ilmiselvästä pattitilanteesta huolimatta voinut väistää. Tällaisina hetkinä tekisi mieli vetää rehellisesti turpaan. Suomessa sentään kaikki, siis kaikki esimerkiksi seisovat liukuportaissakin oikealla. Melkein liikutun Rautatieaseman liukuportaita ajatellessa, voi nyyh.
Varmaan autoilija keksisi täkäläisestä liikenteestä hyvinkin paljon aihetta nokan koputtamiselle. Kyllä sitä liikennettä saa itsekin välillä seurata bussista pelonsekaisella kauhulla. Jalankulkijan näkökulmasta: on täysin normaalia ja hyväksyttävää kävellä punaisia päin (toki aina löytyy kadunvarresta pari mummoa jotka odottavat valojen vaihtumista). Ja koska täällä ”jalankulkija sanelee säännöt” niin oon joskus risteyksessä ihmetellyt, että miten voi olla että kääntyvä auto tuleekin usein päin eikä näytä edes harkitsevan jarruttamista. Vaikka säännöthän ovat selvät. Vai ovatko sittenkään? Jos suojatievalojakaan ei noudateta niin ehkä se tarkoittaa yleistä sääntöjen löyhyyttä...
5. Muodollisuuksien eroavaisuudet.
Näihin tietenkin törmää kulttuurissa kuin kulttuurissa. Mutta joskus on vain tosi vaikea arvioida, pitäisikö toiselle antaa bise vai ei. Yleensä kättelyn ja poskisuudelman raja on selkeä: muodollisissa tilanteissa kättely, muuten bise. Mutta se, keiden kohdalla bise pitäisi antaa tervehtiessä, entä myöskö hyvästellessä... En vieläkään osaa näitä sääntöjä, ja joskus se tervehtimis/hyvästely-bise jopa unohtuu vaikka kyseessä olisi aivan selkeä tapaus kuten hyvä kaveri. Soppaa tietenkin sekoittaa se, että välillä hengaa muiden vaihto-oppilaiden kanssa, joiden kanssa taas ei välttämättä pusuttele automaattisesti, ja monet ulkomaalaiset jopa vierastaa koko ajatusta.
6. Joidenkin ihmisten ylimielisyys/ksenofobia.
Näihin en onneksi ole törmännyt mitenkään laajassa mittakaavassa, mutta miksen nyt pistäisi näitä kokemuksia samaan syssyyn. Joillain ranskalaisilla on tapana olla ymmärtämättä mitä joku sanoo vieraalla aksentilla. Tai jos lauseessa on joku pieni virhe, esim. epätäsmällinen sanavalinta tai väärä sanan suku. Ja tosiaan, olen erittäin tyytyväinen ettei tätä esiinny kovin paljoa, mutta jo ne harvat kerrat saavat ns. veren kiehumaan.
7. Nopeasti puhuvat ranskalaiset.
Tähän tietenkin törmää heti. Jos lähtee Ranskaan pelkällä lukioranskapohjalla, niin varmasti kaikki tuntuvat puhuvan liian nopeasti. Tosiasiassa kaikki puhuvat vähän eri tavalla: ehkei mua juurikaan ärsytä ne muutamat ranskalaiset, joiden puhe on käsittämätöntä mongerrusta, vaan se, että aksentteja tuntuu olevan joskus yhtä monta kuin puhujaakin. Voin kuvitella sellaisen akselin, jonka toisessa päässä on ne ”vokaalinnielaisijat” (ei siis pelkästään mykän e:n vaan kaikkien vokaalien) ja toisessa päässä ne, jotka puhuvat suorastaan uskomattoman hitaasti ja selkeästi (eivätkä pelkästään sen vuoksi että puhekumppani on ulkomaalainen). Ja nämä ääripäät ovat hyvin kaukana toisistaan: jos jonkun kanssa ei ole mitään epäselvyysongelmia niin se ei missään nimessä tarkoita sitä että ymmärtäisi vieressä seisovaa moottoriturpaa.
8. Kaikesta puhutaan lyhenteillä.
Toki lyhenteet nopeuttavat kirjoittamista (ja puhumista?), mutta kun opettaja piirtää taululle kaavion, jonka kymmenestä termistä kaikki on ilmaistu lyhentein (yksisanaiset termit yhdellä kirjaimella!), herää kysymys että mitä tarkoitusta se palvelee. Ja toki arkielämässäkin käytetään jatkuvasti erilaisia lyhenteitä: CB, TGV, TER, RER, RIB, APL, CAF, SRF, CM, TD, SMS, TTC...
9. Byrokratian tehottomuus.
Ylläri ylläri. Itse en onneksi ole joutunut suuriin viivästyksiin tai ongelmiin tämän kanssa (tosin CAF:in kanssa asioiminen on aikamoista paperisotaa, esim. lähetin jo selvityksen vuoden 2012 tuloistani ja sen jälkeen sain kaksi kirjettä joiden mukaan he eivät ole tätä selvitystä saaneet... lisäksi englanninkielinen "acte de naissanceni" (eli maistraatin virkatodistus) ei kelvannut vaan pitää käännättää sen ranskaks), mutta eräs kaverini on odottanut carte vitaliaan täysin perusteetta yli vuoden. Toisella taas tuli CAF:in kanssa ongelma, kun olivat jostain syystä tulkinneet että hänen puolalainen henkilökorttinsa oli vanhentunut (olivat katsoneet väärää päivämäärää kortissa, joka on englanniksi. No mutta ymmärtäähän sen, kun eihän Expiry date ja Date d'expiration muistuta ilmaisuina yhtään toisiaan!). Myöskin esim. yliopistotiedotus (esim. lukujärjestykset) laahaa vähän muuta maailmaa jäljessä (täällä ei esim. ole mitään hienoa weboodin kaltaista systeemiä, vaan kurssitiedot löytyy mistä sattuu), mutta eiköhän niissäkin pian päästä ajan tasalle. Mutta yleensä ottaen täällä on saanut tottua periaatteeseen pourquoi faire simple quand on peut faire compliqué ? Oon viimein hankkinut myös elämäni ensimmäisen shekkivihkon muutamia juttuja varten joita ei voi maksaa käteisellä.
10. Julkisten (esim. yliopiston) käymälöiden taso.
Hanasta tulee pelkkää kylmää vettä, vessapaperi loppu joka kopista, pöntön tilalla reikä lattiassa? Tervetuloa Lyon 2:n keskivertovessaan. P.S. siihen lattiareikään on naisen ihan oikeesti tosi vaikea tähdätä. Tietää kyllä kun on kokeillut. Vähän offtopicina: eilen tuli kans koettua kaupungin uimahalli, jonka jälkeen suomalaisen uimahallin saunat, poreammeet, lämpimät suihkut ja hiustenkuivaajat tuntuvat varmasti luksukselta.
11. Auktoriteettien kaikkivoipaisuus.
Opettajat, portsarit, vartijat, IT-vastaavat... Kun jollain on Ranskassa auktoriteettiasema niin sehän on sitten iso juttu. Portsarit käyttäytyvät poikkeuksetta v*ttumaisesti ja saattavat esimerkiksi huutaa päin naamaa asiakkaalle joka ei ole edes tehnyt mitään. Nehän on portsareita. Opettaja voi käännyttää ovella myöhässä tulleen opiskelijan tai pahimmillaan nöyryyttää jotakuta julkisesti.
Noniin, loput hengenahdistusta aiheuttavat aiheet seuraavat varmaan perästä sillisalaatin muodossa, kun ei nyt tule ihan kaikkea mieleen. Monet jutut on tietenkin omasta asenteesta kiinni eikä kannata pelästyä kaikkea mikä on hieman eri tavalla kuin Suomessa. Moniin asioihin myös tottuu ja mukautuu.
Ens kerralla toivottavasti sekä intellektuellimpaa että visuaalisesti viehättävämpää postausta...
lauantai 25. tammikuuta 2014
Kielitaidon edistymisestä
Olen törmännyt täällä erilaisissa yhteyksissä vaihtareihin,
joiden kielitaito ei ole heidän omasta mielestään juurikaan
edistynyt puolessa vuodessa. Eräs vaihtarikaverini kertoi eräästä
kurssista, jolla opettaja oli kysynyt vaihtareilta, kuinka monta
ranskalaista kukin tuntee – vastaukset liikkuivat ”yhden” ja
”viiden” välillä. Lyonin Erasmus-ryhmässä Facebookissa joku
venäläinen tyttö kyseli itselleen palkallista ranskanopettajaa,
kun ei ollut 5 kuukauden asumisenkaan jälkeen omasta mielestään onnistunut
kehittämään kielitaitoaan.
Tällaisista kokemuksista kuuleminen kuulostaa aika surulliselta, ja itsekin pelkäsin että niin käy omallekin kohdalleni (tai pessimistisen luonteeni vuoksi pidin sitä jopa todennäköisimpänä skenaariona). Kokemukseni perusteella kyse on kuitenkin näissä esimerkkitapauksissa ehkä arkuudesta, ehkä mielikuvituksen puutteesta. Kyllä, on totta, että yliopistolla voi olla spontaanisti vaikea tutustua isoissa porukoissa liikkuviin ranskalaisiin, mutta eihän se toki ainoa keino ole tutustua paikallisiin. Itse olen tutustunut lähes kaikkiin Lyon-kavereihini ja tuttuihini enemmän tai vähemmän suoraan Couchsurfing-yhteisön kautta (tosin tätäkin joku voi väittää mielikuvituksen puutteeksi). Ja jos ei sohvasurffaus ajatuksena sytytä* niin varmasti jokaiselle löytyy se oma paikallinen ratsastus-, ristipisto- tai shakkikerho. Eikä mikään estä lähtemästä yksin ulos (jos kuitenkin suunnilleen ihmisten ilmoilla pysyy, luonnollisesti), ihmistyypistä riippuen sekin voi olla tapa tutustua ihmisiin ja voi olla jopa ihan hauskaa!
Samalla näistä kokemuksista kuullessani olen kuitenkin alkanut miettiä, että kuinka paljon oma kielitaitoni todellisuudessa on kehittynyt. Varmaa on, että varsinkin puhekieli on ottanu aimo harppauksia eteenpäin: intonaatioon ”mukautuminen”, uudet puhekielen ilmaukset, jonkun verran ns. slangisanoja. Totta puhuen nämä ovat kaikki sellaisia alueita, jotka peruskoulun, lukion ja yliopiston kieltenopetus on käytännössä sivuuttanut. En totta puhuen edes muista, millä tasolla puheranskani oli ennen Lyoniin tuloani – kaikki edistyminen on tapahtunut oikean kielen ja sen matkimisen kautta, nopeusvaihteluineen ja sananpainoineen (juuri kuten kieltenopetuksessakin asian tulisi olla, heh!). Puheranskan kohdalla vaikeudet ovat edelleen ymmärtämisessä, mutta tämä koskee vain erikoisempia aksentteja tai ”puhetyylejä” (joillain nopeasti puhuvilla ihmisillä on esimerkiksi tapana nielaista lähestulkoon kaikki vokaalit). Joskus tuntuu, että näitä ”tyylejä” on yhtä monta kuin on puhujaakin... Onneksi nämä hyvin epäselvästi puhuvat edustavat kuitenkin vähemmistöä, ja vaikeampaankin aksenttiin tottuu aikaa myöten.
Puhekieli siis sujuu, mutta kirjakieli on saattanut jäädä hieman taka-alalle: toki kaikki luentomuistiinpanot ovat ranskaksi ja olen lukenut kirjallisuuskurssilla jonkun verran klassikkokirjailijoita: Flaubertia, Montesquieuta ja Proustia (jos muuten luulee hallitsevansa ranskaksi monimutkaiset, polveilevat lauserakenteet, niin kannattaa testauttaa itsensä Proustilla!). Sen sijaan journalismi on jäänyt huomaamatta taka-alalle, jos ei lasketa Metron satunnaista selailua ratikassa. Pitäisi varmaan ostaa säännöllisesti jotain sanomalehteä.
Yleensä ottaen olen saanut ranskan kanssa sellaisen samanlaisen ”varmuuden” kuin englannin kanssa. Ymmärrän pääasiat, enkä enää pelästy ja ahdistu, jos en tajuakaan jotain lausetta – tiedän, että sanavarasto ei koskaan ole täydellinen, ja usein ymmärtämättömyys johtuu yksinkertaisesti kontekstin tuntemattomuudesta. Tämä ”pystyn kyllä ymmärtämään jos tarpeeksi yritän”-asenne on tärkeä kielen oppimisessa. Tapasin pari päivää sitten yhden kanadalaisen tyypin, jolle opetin jonkun verran ranskaa. Kyseisellä tyypillä oli ilmiselvästi ”lahjat muualla” kuin vieraissa kielissä, mutta yllättävän hyvin tuo näytti pärjäävän varsinkin ymmärtämisen kanssa: vieraan kielen ymmärtäminen on paljon myös ennakoimista ja loogista päättelyä.
*) Kuuntelin kerran erään italialaisen vaihtarin valitusta siitä, kun ranskaa ei pääse ”missään” puhumaan, kaikkialla on vaan vaihtareita, ja ehdotin tälle että lähtisi joskus Couchsurfing-iltamaan. Vastaus oli, että ei kiinnosta sellainen toiminta. Sanoin, että niissä tapahtumissa on ideana ihan vain kansainvälinen ilmapiiri, ei kenenkään majoittaminen. Mutta ei, kun ei halua tukea koko konseptia. Tässä tapauksessa sanoisin että on ihan oma syy jos ainoa kieli jota vaihdon aikana puhuu on muiden italialaisten kanssa puhuttu italia.
Tällaisista kokemuksista kuuleminen kuulostaa aika surulliselta, ja itsekin pelkäsin että niin käy omallekin kohdalleni (tai pessimistisen luonteeni vuoksi pidin sitä jopa todennäköisimpänä skenaariona). Kokemukseni perusteella kyse on kuitenkin näissä esimerkkitapauksissa ehkä arkuudesta, ehkä mielikuvituksen puutteesta. Kyllä, on totta, että yliopistolla voi olla spontaanisti vaikea tutustua isoissa porukoissa liikkuviin ranskalaisiin, mutta eihän se toki ainoa keino ole tutustua paikallisiin. Itse olen tutustunut lähes kaikkiin Lyon-kavereihini ja tuttuihini enemmän tai vähemmän suoraan Couchsurfing-yhteisön kautta (tosin tätäkin joku voi väittää mielikuvituksen puutteeksi). Ja jos ei sohvasurffaus ajatuksena sytytä* niin varmasti jokaiselle löytyy se oma paikallinen ratsastus-, ristipisto- tai shakkikerho. Eikä mikään estä lähtemästä yksin ulos (jos kuitenkin suunnilleen ihmisten ilmoilla pysyy, luonnollisesti), ihmistyypistä riippuen sekin voi olla tapa tutustua ihmisiin ja voi olla jopa ihan hauskaa!
Samalla näistä kokemuksista kuullessani olen kuitenkin alkanut miettiä, että kuinka paljon oma kielitaitoni todellisuudessa on kehittynyt. Varmaa on, että varsinkin puhekieli on ottanu aimo harppauksia eteenpäin: intonaatioon ”mukautuminen”, uudet puhekielen ilmaukset, jonkun verran ns. slangisanoja. Totta puhuen nämä ovat kaikki sellaisia alueita, jotka peruskoulun, lukion ja yliopiston kieltenopetus on käytännössä sivuuttanut. En totta puhuen edes muista, millä tasolla puheranskani oli ennen Lyoniin tuloani – kaikki edistyminen on tapahtunut oikean kielen ja sen matkimisen kautta, nopeusvaihteluineen ja sananpainoineen (juuri kuten kieltenopetuksessakin asian tulisi olla, heh!). Puheranskan kohdalla vaikeudet ovat edelleen ymmärtämisessä, mutta tämä koskee vain erikoisempia aksentteja tai ”puhetyylejä” (joillain nopeasti puhuvilla ihmisillä on esimerkiksi tapana nielaista lähestulkoon kaikki vokaalit). Joskus tuntuu, että näitä ”tyylejä” on yhtä monta kuin on puhujaakin... Onneksi nämä hyvin epäselvästi puhuvat edustavat kuitenkin vähemmistöä, ja vaikeampaankin aksenttiin tottuu aikaa myöten.
Puhekieli siis sujuu, mutta kirjakieli on saattanut jäädä hieman taka-alalle: toki kaikki luentomuistiinpanot ovat ranskaksi ja olen lukenut kirjallisuuskurssilla jonkun verran klassikkokirjailijoita: Flaubertia, Montesquieuta ja Proustia (jos muuten luulee hallitsevansa ranskaksi monimutkaiset, polveilevat lauserakenteet, niin kannattaa testauttaa itsensä Proustilla!). Sen sijaan journalismi on jäänyt huomaamatta taka-alalle, jos ei lasketa Metron satunnaista selailua ratikassa. Pitäisi varmaan ostaa säännöllisesti jotain sanomalehteä.
Yleensä ottaen olen saanut ranskan kanssa sellaisen samanlaisen ”varmuuden” kuin englannin kanssa. Ymmärrän pääasiat, enkä enää pelästy ja ahdistu, jos en tajuakaan jotain lausetta – tiedän, että sanavarasto ei koskaan ole täydellinen, ja usein ymmärtämättömyys johtuu yksinkertaisesti kontekstin tuntemattomuudesta. Tämä ”pystyn kyllä ymmärtämään jos tarpeeksi yritän”-asenne on tärkeä kielen oppimisessa. Tapasin pari päivää sitten yhden kanadalaisen tyypin, jolle opetin jonkun verran ranskaa. Kyseisellä tyypillä oli ilmiselvästi ”lahjat muualla” kuin vieraissa kielissä, mutta yllättävän hyvin tuo näytti pärjäävän varsinkin ymmärtämisen kanssa: vieraan kielen ymmärtäminen on paljon myös ennakoimista ja loogista päättelyä.
*) Kuuntelin kerran erään italialaisen vaihtarin valitusta siitä, kun ranskaa ei pääse ”missään” puhumaan, kaikkialla on vaan vaihtareita, ja ehdotin tälle että lähtisi joskus Couchsurfing-iltamaan. Vastaus oli, että ei kiinnosta sellainen toiminta. Sanoin, että niissä tapahtumissa on ideana ihan vain kansainvälinen ilmapiiri, ei kenenkään majoittaminen. Mutta ei, kun ei halua tukea koko konseptia. Tässä tapauksessa sanoisin että on ihan oma syy jos ainoa kieli jota vaihdon aikana puhuu on muiden italialaisten kanssa puhuttu italia.
keskiviikko 15. tammikuuta 2014
Äijäilyä, kulttuurieroja ja pari kaupunkia
Hyvää uutta vuotta vaan monilukuiselle lukijakunnalleni.
Suomessa tuli tosiaan pyörähdettyä, takaisin tulin vähän yli viikko sitten. Helsinki oli jostain syystä odotettua miellyttävämpi kokemus. Ehkä se tuttuus, helppous ja kielen ymmärrettävyys oli mukavaa vaihtelua, oli jotenkin tosi kotoisa olo.
Yksi sellainen juttu mitä en ainakaan Suomesta kaipaa on ns. äijäkulttuuri. Tätä on tosi vaikea selittää käytännön esimerkeillä: olisko Petri Nygård? Joku käsitys siitä, että "kovin jätkä" tai "tosimies" on se, joka onnistuu kumoamaan illassa eniten kolmosolutta. Seuraavan päivän puheenaihe onkin sitten jo valmiina: kuka oli eniten kännissä ja kuka ei muista mitään. Testimaan Tosimies-testin mukaan tosimies painaa yli 90 kiloa, kuluttaa enemmän olutta kuin vettä, kirjoittaa tikkukirjaimilla, kusee ohi ja pyörii hangessa saunan jälkeen. "Tosimies ei pyyhi", totesi eräs sijaisopettaja ala-asteella veljelleni miestenvessassa. Tosimies vastaa käsitystä alkuperäisestä, barbaarisesta luolaihmisestä, joka tunnistaa vain elämän perustarpeet (viina, eläinperäinen ruoka, tissit?). Tosimies on kuitenkin enemmän tai vähemmän lihava - liikunta ei ilmeisesti sitten kuulu näihin perustarpeisiin. Ja jostain syystä tätä suomalaiset miehet ihailevat ja tavoittelevat.
Ei sillä, etteikö Ranskassa viini ja olut virtaisi - toki, usein viikollakin. Se vaan ei ole pakollista. On ihan ok juoda vain kaksi olutta (täällä yksikkö on demi, puolikas, eli 0,25 l) lauantai-iltana, tai olla vaikka juomatta ollenkaan. Ei ole mitään "kestävyysmittaria", jolla pitäisi todistaa olevansa oman sukupuolensa edustaja.
Toinen juttu on vieraanvaraisuuskulttuurin heikkous, ettei jopa puuttuminen. Pidetään juhlat, joissa isäntäväellä ei ole mitään tarjottavaa, vaan "OPM". Ylipäänsä sellainen mentaliteetti, että jokainen pitää huolta itsestään. Perheenjäsenet syövät kaikki omilla tahoillaan ja milloin itse parhaaksi näkevät. Jos joku tekee jotain toisen puolesta niin toinen on automaattisesti kiitollisuudenvelassa. Otetaanpa yksinkertainen tosielämän esimerkki: jouduin kerran HY:ssa jäämään pois yhdeltä luennolta. Pyysin tutulta luokkatoverilta, että voisin kopioida tämän muistiinpanot. Seuraavalla kerralla kun kyseinen tyyppi oli ollut poissa hän pyysi omia muistiinpanojani vedoten sanallisesti siihen, että oli itse antanut minulle muistiinpanonsa. Ranskassa taas ei ole mikään ”big deal” pyytää joltakulta muistiinpanoja, oman kokemukseni mukaan ainakaan. Ihmisillä on myös huomattavan (ehkä ärsyttävänkin) pieni kynnys pyytää ventovierailta erilaisia tupakkatarpeita.
Se Suomesta toistaiseksi. Amsterdamissa tuli tosiaan pyörähdettyä pariin kertaan lentovaihtojen yhteydessä. Mukavan ja rennon oloinen kaupunki, jonka hintataso vaikutti yllättävän alhaiselta (ainakin ulkona syömisen suhteen)?! Punaisten lyhtyjen katu tosin oli lähestulkoon traumaattinen kokemus. Coffeeshopit oli juuri sellaisia kun arvelinkin, tosin se jossa kävin oli ehkä vähän kaupallisemmasta päästä.
Amsterdamissa oli hauska nähdä, kuinka hyvin pyöräliikenne voi parhaimmillaan toimia. Kaikki vaikuttavat kulkevan pyörillä. Keskustassa on miellyttävän rauhallista ja hiljaista, kun pyörä ilmeisesti korvaa osin sekä henkilöauto- että julkista liikennettä.
Pariisissa tuli myös käytyä ystävän luona. Musée d'Orsay on ehdottomasti visiitin arvoinen paikka, varsinkin jos impressionismi ja ekspressionismi nappaa, ja vaikka se onkin huomattavasti pienempi kuin Louvret ja kumppanit niin ei siltikään jaksettu koluta sitä loppuun nälältä vaan lähdettiin keskivaiheilla suosiolla syömään. :D
Ja jotta tämä kirjoitus ei vain haisisi vaan myös maistuisi sillisalaatilta, niin pistetään vielä perään pari päivää sitten kirjoittamiani viime lauantain (Lyon-)tunnelmia (joka itse asiassa taisi kaiken kaikkiaan tuhota kaikki vähäisetkin mahdollisuuteni eilisen tentissä).
Aloitettiin Raspoutinesta (Croix-Roussessa 35 Rue Imbert Colomès) joka on kaiken kaikkiaan vähän tylsä paikka ja jonka molemmat baarimikot vaikuttivat olevan enemmän tai vähemmän kujalla mitä tulee niin asiakkaiden palvelemiseen kuin drinkkien tekemiseenkin. Musiikki liian epämääräistä tanssimiseen, liian kuuma. Sisällä voi kuitenkin polttaa, mikä on pientä plussaa, tosin se kuumuus ohjaa helposti ulkosauhuille. Jännittävin hetki oli, kun joku tyyppi ihaili suureen ääneen sitä kuinka siistiä on, että mulla ei ollut huulipunaa niinkuin muilla paikan tytöillä. Wtf?? Tylsyyden pakottamina lähdettiin sitten osalla porukasta Bec de Jazziin (19 Rue Burdeau), joka on hämyisä ja rento paikka jazz-tanssilattialla ja jonka toinen baarimikoista näyttää nuorelta Mikko Leppilammelta – mitä muuta muka voi paikalta toivoa? Noh, ehkä enemmän livebändejä, yläkerran tanssilattian reunalta kun löytyy suuri flyygelikin lähes tyhjän panttina. Juomamenustakaan ei löydy muuta kuin hanaolutta, viiniä ja tuoremehua, millä ei tosin ilmeisesti ole mitään vaikutusta paikan suosioon. Tanssiminen oli tälläkin kertaa oikein mukavaa, mutta toki Lyonistakin kaiken maailman weirdoja löytyy jotka jäävät hihaan roikkumaan kun niiden kanssa on yhden tanssin pyörähtänyt. Juomien ja tavaroiden kanssa pitää olla myös ekstravarovainen niin täyteenahdetussa ja hämärässä paikassa. Ja se vessa... Parin-kolmen neliömetrin ”tila”, jossa varsinaiseen wc-koppiin pääsee vain ohittamalla pisuaari, jossa tietenkin aina hengaa joku, mikä on enemmän tai vähemmän kiusallista humalatilasta riippuen.
Eilinen tentti olikin sitten pelkkää paskaa. En ole näköjään viimeisessä 13 vuodessa oppinut järkevää tapaa valmistautua kokeisiin – varsinkin kun tiedän, että aihealueessa yli puolet on uutta ja kaikki matsku on vieraalla kielellä (=hitaampaa lukea, sanoivat mitä sanoivat, eikä sanakirjaankaan turvautumiselta voi täysin välttyä). Omien laskelmieni mukaan saan n. 8 tai 9 pistettä 20:stä. Uusintaa odotellessa (Lyon 2:ssa kaikki, siis ihan kaikki uusinnat ovat kesäkuussa)...
Suomessa tuli tosiaan pyörähdettyä, takaisin tulin vähän yli viikko sitten. Helsinki oli jostain syystä odotettua miellyttävämpi kokemus. Ehkä se tuttuus, helppous ja kielen ymmärrettävyys oli mukavaa vaihtelua, oli jotenkin tosi kotoisa olo.
Yksi sellainen juttu mitä en ainakaan Suomesta kaipaa on ns. äijäkulttuuri. Tätä on tosi vaikea selittää käytännön esimerkeillä: olisko Petri Nygård? Joku käsitys siitä, että "kovin jätkä" tai "tosimies" on se, joka onnistuu kumoamaan illassa eniten kolmosolutta. Seuraavan päivän puheenaihe onkin sitten jo valmiina: kuka oli eniten kännissä ja kuka ei muista mitään. Testimaan Tosimies-testin mukaan tosimies painaa yli 90 kiloa, kuluttaa enemmän olutta kuin vettä, kirjoittaa tikkukirjaimilla, kusee ohi ja pyörii hangessa saunan jälkeen. "Tosimies ei pyyhi", totesi eräs sijaisopettaja ala-asteella veljelleni miestenvessassa. Tosimies vastaa käsitystä alkuperäisestä, barbaarisesta luolaihmisestä, joka tunnistaa vain elämän perustarpeet (viina, eläinperäinen ruoka, tissit?). Tosimies on kuitenkin enemmän tai vähemmän lihava - liikunta ei ilmeisesti sitten kuulu näihin perustarpeisiin. Ja jostain syystä tätä suomalaiset miehet ihailevat ja tavoittelevat.
 |
| Tässäkin tapauksessa kuva kertoo enemmän kuin... |
Ei sillä, etteikö Ranskassa viini ja olut virtaisi - toki, usein viikollakin. Se vaan ei ole pakollista. On ihan ok juoda vain kaksi olutta (täällä yksikkö on demi, puolikas, eli 0,25 l) lauantai-iltana, tai olla vaikka juomatta ollenkaan. Ei ole mitään "kestävyysmittaria", jolla pitäisi todistaa olevansa oman sukupuolensa edustaja.
Toinen juttu on vieraanvaraisuuskulttuurin heikkous, ettei jopa puuttuminen. Pidetään juhlat, joissa isäntäväellä ei ole mitään tarjottavaa, vaan "OPM". Ylipäänsä sellainen mentaliteetti, että jokainen pitää huolta itsestään. Perheenjäsenet syövät kaikki omilla tahoillaan ja milloin itse parhaaksi näkevät. Jos joku tekee jotain toisen puolesta niin toinen on automaattisesti kiitollisuudenvelassa. Otetaanpa yksinkertainen tosielämän esimerkki: jouduin kerran HY:ssa jäämään pois yhdeltä luennolta. Pyysin tutulta luokkatoverilta, että voisin kopioida tämän muistiinpanot. Seuraavalla kerralla kun kyseinen tyyppi oli ollut poissa hän pyysi omia muistiinpanojani vedoten sanallisesti siihen, että oli itse antanut minulle muistiinpanonsa. Ranskassa taas ei ole mikään ”big deal” pyytää joltakulta muistiinpanoja, oman kokemukseni mukaan ainakaan. Ihmisillä on myös huomattavan (ehkä ärsyttävänkin) pieni kynnys pyytää ventovierailta erilaisia tupakkatarpeita.
Se Suomesta toistaiseksi. Amsterdamissa tuli tosiaan pyörähdettyä pariin kertaan lentovaihtojen yhteydessä. Mukavan ja rennon oloinen kaupunki, jonka hintataso vaikutti yllättävän alhaiselta (ainakin ulkona syömisen suhteen)?! Punaisten lyhtyjen katu tosin oli lähestulkoon traumaattinen kokemus. Coffeeshopit oli juuri sellaisia kun arvelinkin, tosin se jossa kävin oli ehkä vähän kaupallisemmasta päästä.
Amsterdamissa oli hauska nähdä, kuinka hyvin pyöräliikenne voi parhaimmillaan toimia. Kaikki vaikuttavat kulkevan pyörillä. Keskustassa on miellyttävän rauhallista ja hiljaista, kun pyörä ilmeisesti korvaa osin sekä henkilöauto- että julkista liikennettä.
 |
| Haamsterdam. |
Pariisissa tuli myös käytyä ystävän luona. Musée d'Orsay on ehdottomasti visiitin arvoinen paikka, varsinkin jos impressionismi ja ekspressionismi nappaa, ja vaikka se onkin huomattavasti pienempi kuin Louvret ja kumppanit niin ei siltikään jaksettu koluta sitä loppuun nälältä vaan lähdettiin keskivaiheilla suosiolla syömään. :D
 |
| Musée d'Orsayn aula |
 |
| Myös Moulin Rouge tuli ohitettua pubireissulla. Siinäpä alue jolla en haluaisi asua: joka kulmassa vilisee jos jonkinlaisia seksivälinekauppoja ynnä muita punaisen valon palveluita... |
Ja jotta tämä kirjoitus ei vain haisisi vaan myös maistuisi sillisalaatilta, niin pistetään vielä perään pari päivää sitten kirjoittamiani viime lauantain (Lyon-)tunnelmia (joka itse asiassa taisi kaiken kaikkiaan tuhota kaikki vähäisetkin mahdollisuuteni eilisen tentissä).
Aloitettiin Raspoutinesta (Croix-Roussessa 35 Rue Imbert Colomès) joka on kaiken kaikkiaan vähän tylsä paikka ja jonka molemmat baarimikot vaikuttivat olevan enemmän tai vähemmän kujalla mitä tulee niin asiakkaiden palvelemiseen kuin drinkkien tekemiseenkin. Musiikki liian epämääräistä tanssimiseen, liian kuuma. Sisällä voi kuitenkin polttaa, mikä on pientä plussaa, tosin se kuumuus ohjaa helposti ulkosauhuille. Jännittävin hetki oli, kun joku tyyppi ihaili suureen ääneen sitä kuinka siistiä on, että mulla ei ollut huulipunaa niinkuin muilla paikan tytöillä. Wtf?? Tylsyyden pakottamina lähdettiin sitten osalla porukasta Bec de Jazziin (19 Rue Burdeau), joka on hämyisä ja rento paikka jazz-tanssilattialla ja jonka toinen baarimikoista näyttää nuorelta Mikko Leppilammelta – mitä muuta muka voi paikalta toivoa? Noh, ehkä enemmän livebändejä, yläkerran tanssilattian reunalta kun löytyy suuri flyygelikin lähes tyhjän panttina. Juomamenustakaan ei löydy muuta kuin hanaolutta, viiniä ja tuoremehua, millä ei tosin ilmeisesti ole mitään vaikutusta paikan suosioon. Tanssiminen oli tälläkin kertaa oikein mukavaa, mutta toki Lyonistakin kaiken maailman weirdoja löytyy jotka jäävät hihaan roikkumaan kun niiden kanssa on yhden tanssin pyörähtänyt. Juomien ja tavaroiden kanssa pitää olla myös ekstravarovainen niin täyteenahdetussa ja hämärässä paikassa. Ja se vessa... Parin-kolmen neliömetrin ”tila”, jossa varsinaiseen wc-koppiin pääsee vain ohittamalla pisuaari, jossa tietenkin aina hengaa joku, mikä on enemmän tai vähemmän kiusallista humalatilasta riippuen.
Eilinen tentti olikin sitten pelkkää paskaa. En ole näköjään viimeisessä 13 vuodessa oppinut järkevää tapaa valmistautua kokeisiin – varsinkin kun tiedän, että aihealueessa yli puolet on uutta ja kaikki matsku on vieraalla kielellä (=hitaampaa lukea, sanoivat mitä sanoivat, eikä sanakirjaankaan turvautumiselta voi täysin välttyä). Omien laskelmieni mukaan saan n. 8 tai 9 pistettä 20:stä. Uusintaa odotellessa (Lyon 2:ssa kaikki, siis ihan kaikki uusinnat ovat kesäkuussa)...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
