perjantai 13. joulukuuta 2013

"Dans Venise la rouge, pas un bateau qui bouge..."

Hellurei!

Venetsian-reissustani on jo kaksi viikkoa, mutta yllätysyllätys tän postauksen julkaiseminen on jäänyt... Ajattelin siis vähän koota tänne mitä sieltä jäi käteen.


En ollut siis koskaan käynyt ko. kaupungissa, ja epämääräisissä mielikuvissani kuvittelin sen pieneksi kaupungiksi, joka koostuu pienistä kujista ja kanaaleista. Kuvitelmani pitivät paikkansa – kaupunki tosiaan on hyvin pieni (pääsaari itä-länsisuunnassa GoogleMapin mukaan 4-5 km ja pohjois-eteläsuunnassa n. 2 km silmämääräisesti arvioiden, plus iso kanaali ja pari ympäröivää saarta, itse kävimme eteläisellä Giudeccalla pääsaaren lisäksi) ja se koostuu lähinnä pienistä kujista ja kanaaleista. Autoille ei käytännössä ole tilaa laisinkaan, ihmiset ja tavarat siirtyvät paikasta toiseen veneissä. Kanaaleissa kulkee ihmisten omia veneitä (usein pieniä käytännöllisiä moottoriveneitä, jostain syystä ei tullut sellaisia kunnon ökyveneitä bongattua ollenkaan vaikka sellaisella olisi varmaan kiva mennä seilaamaan merelle? Venetsian sisäiseen liikkumiseen toki iso vene on varsin kömpelö ellei mahdoton), vesibusseja (eli pieniä matkustuslauttoja), taksiveneitä (superkalliita) ja gondoleja. Gondoliajelu ei erityisesti houkuttanut sillä vesillä sitä oltiin koko ajan muutenkin, toisekseen myös hinta oli muistaakseni 80-100 e. Kolmanneksi joku saksalainen turisti putosi gondolista ja hukkui toiseksi viimeisenä matkapäivänämme vesibussin ja gondolin yhteentörmäyksessä. Tätä en kyllä ihmettele yhtään, sillä gondolit olivat minun nähdäkseni koko ajan vain tiellä ja niitä oli pahimmillaan kanaali täynnä pitkin poikin sikin sokin ja vesibussikuskeilla ja muilla veneillä on varmaan jatkuvasti täysi työ väistellä niitä. Tosi romanttista.


Gondoleista ei valitettavasti tullut napattua kuvaa, mutta
tässä Giudecca canalilta vesibussista otettua matskua.
Venetsian turistikatujen liiketoiminta toistaa itseään: pieniä kahviloita, ravintoloita (joista useissa oli erikseen menu turistico!), matkamuistoliikkeitä (italialaisten tai arabien pitämiä), luksusliikkeitä (Gucci, Vuitton, Burberry...). Ravintoloiden ja kahviloiden nimet eivät usein ole ulkona näkyvissä vaan niissä lukee vain esim. ristorante, mikä voi tehdä niiden jälkeenpäin lokalisoimisesta haastavaa, varsinkin kun Venetsiassa ei ole mitään modernia kadunnimi-katunumero-systeemiä vaan kaupunki koostuu epämääräisistä ”kortteleista” ja talonumeroista (esim. 4763). Mikäs siinä suunnistaessa. Hintataso ravintoloissa on ihan keskimääräistä eurooppalaista tasoa, tosin toki löytyy aina myös edullisempia paikkoja. Kahvilat ja ruokakaupat on sitten sitä edullisempaa Italia-tasoa.






Pizzat eivät ole Venetsian erikoisuus (kaupungissa ei kuulemma ollut ennen 70-lukua yhtäkään pizzeriaa ja pizzoja kuulemma pidetään pohjois-Italiassa muutenkin simppelinä ja vähäarvoisena ”lasten ruokana”). Tästäkin huolimatta suosittelisin kokeilemaan ainakin kurpitsapizzaa jota löytyy ainakin Giudecca-saaren Dolcemente Salatesta. Pizzassa siis tomaattisose on korvattu kurpitsapyreellä, ja ai ai kun on hyvää! Tuo makuelämys pistää miettimään, miksi pizzaan ylipäänsä pistetään aina tomaattia... Muina täytteinä paikan nimikkopitsassa oli punasipuli ja pekoni (ja mozzarella totta kai), jotka sopivat kurpitsapizzaan kuin punasipuli, pekoni ja mozzarella kurpitsapizzaan. Ja hintaa tuon paikan pitsoille oli joku 6-8 e.

Yleisenä suosituksena mainitsisin mielelläni pikkubaarien pikkusuolaiset, joita on usein kattava valikoima lähes joka kahvilassa. Siis esim. munakoiso-omelettipaistosta, täytettyjä minisämpylöitä (täytteinä esim. brie, aurinkokuivattu tomaatti jne.), friteerattua sitä-sun-tätä. Kun noita mukavasti yhdistelee niin tulee jo melko helposti maha kuin maha täyteen aivan naurettavalla pikkurahalla. Lisäksi pääsee maistelemaan samalla kertaa monia erilaisia juttuja. Suosittelen! Kunpa tällainen konsepti rantautuisi Suomeenkin... Suomalaisissa baareissa se syömisvalikoima taitaa rajoittua suolapähkinöihin ja kuivalihaan. Nam. Suomessa varmaan muuten tulee vastaan kaiken maailman pakkaamattomien elintarvikkeiden myyntiluvat.

Varsinaisia yökerhoja ei Venetsiassa ole, tai kuulemma on yksi, jonka sisäänpääsy sekä kaikki drinkit maksavat 10 e kukin. Yöelämä koostuu lähinnä pienistä baareista ja kahviloista. Onnistuimme törmäämään myös uutuuttaan hohtavaan ja huimaa suosiota nauttivaan pieneen jazz-baariin, jossa soitti parhaillaan lahjakas piano-bassoduo. Noin kolmituntinen italian-, ranskan- ja englanninkielisten hittien setti ja kaikki ulkoa!





Tässä on joku Italian erikoiscocktail, spritz, jossa on valkkaria, Camparia ja soodavettä. Ja oliivi. Ei erityisesti vienyt sydäntäni, mutta ehkä sekoitus vain oli liian laimea...





Yövyimme melko uudessa Generator-hostellissa, jota voin suositella kaikin puolin. Hostellin ala-aula on tilava ja viihtyisä baari, josta löytyy myös pientä syömistä (siellä ei tosin loppujen lopuksi tullut syötyä, joten menusta en osaa sanoa mitään). Baaripuoli on viimeisen päälle tyylitelty, en tiedä mikä oli sisustajan visio, mutta lopputulos on jokseenkin kitsch – vaikea sanoa oliko tässä jopa ironiaa mukana. Fiiliksestä tulee mieleen Quiltyn asunto Kubrickin Lolitassa, jos armas lukija on sattunut kyseisen leffan näkemään. 


Jos ei, niin tässä tekijänoikeuksia loukaten julkaistu kuva ko. mielleyhtymästä.
Oli siel kyl vähän siistimpää, ainakin päiväsaikaan. 8)
Joka tapauksessa hostellista en muuta pahaa sanottavaa keksi kuin sen että se on väärällä saarella, sillä joka kerta kaupunkiin mentäessä pitää ottaa kallis vesibussi.

Julkinen liikenne on siis hintavaa. Vesibussi lentokentältä kaupunkiin maksaa 15 e – toinen vaihtoehto on normibussi ja siihen päälle tavallinen vesibussi. Kolmas vaihtoehto on 120 euron taksivene, juuei. Tavallinen vesibussi maksaa 7 e per suunta, 72 h lippu on 35 e. Aika paljon kolmen päivän julkisesta liikenteestä, eikö totta? Koska hostellimme sijaitsi sillä puolityhjällä saarella niin vesibussilla tuli ravattua joka päivä, eli 35 e:n lippu oli kannattavampi. Kerran tuli mentyä myös pummilla... 0:)


Tässä vähän grand canalea.

Venetsiaan olisi kyllä mahtava palata kesällä. Ja yrittää keksiä päästä joku sellainen sesonki, ettei koko muutaman sadan hehtaarin kokoinen saari ole tukittu täyteen keskimääräisen italialaisen kujan levyisiä jenkkituristeja. Kovin paljon tekemistä Venetsiassa ei tosiaan ole, lähinnä ihastelemista ja ihmettelemistä ja ravintoloissa notkumista. Tai sitten joillain on enemmän mielikuvitusta. Turistien must-kohteista tuli tsekattua San Marcon torni ja Galleria d'Academica -taidemuseo, jossa oli itseään toistavien keskiaikaisten kalpeanaamojen lisäksi muutama Leonardo da Vincin (!) luonnos, joita markkinoitiin tietenkin ”Da Vinci -näyttelynä”, mutta eipä siinä mitään, harvemminpa sitä pääsee Da Vincia ihastelemaan ja vieläpä ihan ilmaiseksi. Muun muassa Uomo Universale oli seinällä. Lahjakas herra oli hän...


Piazza San Marco


Söpöjä taloja



Hostellin edestä

Siinäpä se. Mulla alkoi muuten joululoma äsken! Kuinka hämmentävää. On mulla kyllä silti tekemistä. Pitää keksiä millä maksan 3 kuukauden vuokran etukäteen, etsiä harjoittelupaikkaa ja töitä ja kaikkea hassunhauskaa. Joululahjatkin pitäis ostaa, tosin se on pääsääntöisesti kivaa hommaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti