Örrrr!

Jostain syystä mua huvittaa tosi paljon lifestyle-blogit, joten ajattelin kokeilla semmoista itsekin!

Kuuluuko lifestyle-blogin tekstilajiin kirjoitusvirheet ja epämääräiset ilmaukset? Taitaa kuulua... En viitsi kuitenkaan niitä ihan kohtuuttomasti viljellä :/ Noh, ehkä se tulee ajan kanssa...

Tänään tapahtui erinäisiä jänniä juttuja joista ensimmäinen liittyi printtaamiseen. Yhden sivun printtaamiseen. Klo 11 aikaan (tapaaminen vuokraisäntäfirman edustajan kanssa "ennen klo 12") pamahdin sisään tietokoneluokkaan, jonka ATK-tuki oli edellisenä iltana sanonut, että voin printata yhden sivun ilmeisesti henkilökunnan piikkiin tai maksamalla käteisellä (6 c/sivu), sillä oikeasti printtaaminen tapahtuu opiskelijakortilla, jolle voi ladata arvoa pelkästään ranskalaisella pankkikortilla, jota minulla ei ole koska ei ole myöskään vuokrasopimusta, sillä tilin avaamiseen tarvitaan vuokrasopimus. Selitin tämän aamulla ATK-tuelle (eri henkilöt tietenkin paikalla), ja kerroin mitä edellisenä iltana oli sanottu. ATK-tuki piti asiaa huvittavana ("mais le collégues, ils peuvent dire n'importe quoi...") ja ohjasi minut kysymään joltain opiskelijalta, josko voisin "ostaa" heiltä yhden printin. Olin lievästi sanottuna vittuuntunut, että lupauksia ei pidetty, mutta sain kuitenkin mukavalta tytöltä ostettua yhden printin. Ja painelin bittuun.

Riisto-opiskelijaresidenssissä tyrkkäsin sitten tilitapahtumatulosteen kolmen kuukauden vuokrasta (koska mulla ei ole ranskalaista takaajaa), kiskontakuluista ("frais de dossier") ja takuuvuokrasta pöydälle ja vuokrasopimuksen tekeminen sovittiin. Paperit tehdään vasta huomenna, en tiedä miksi, mutta asiassa ei pitäisi olla mitään epäselvyyksiä. Normaalisti olen tietenkin tosi tarkka ja huolellinen ja tiedän että pääsääntöisesti ei pitäisi antaa koskaan rahaa etukäteen, mutta kyseessä on kuitenkin koko Ranskan laajuinen yhtiö ja olin jo aiemmin käynyt katsomassa kämppää, joten kaiken pitäisi olla melko lailla selvää.

Tänään oli ekan kerran oikiskurssin "Droit civil" TD-kurssi eli "se jossa pitää tehdä jotain ja osallistua". Opettaja vaikutti mukavalta ja asiat melko selkeiltä. Jonkin verran on ranskalainen oikeuslaitos vielä hakusessa mutta uskon että asia vähitellen selkenee. Sitten oli yllärit 4 tuntia perustuslakikurssin massaluentoa (kun luulin että olis vaan 2). Auditoriossa on se jännä juttu, että siellä ei ole mikrofonia, joten ainakin itse joudun toisinaan pinnistelemään kuullakseni mitä proffa sanoo (riippuen toki proffasta). Tämä ei haittaisi niinkään paljon, jos kyseessä ei olisi sanelumainen luento. Kyllä, siis opettaja sanelee meille mitä kirjoitetaan ja kaikki naputtavat tai kirjoittavat kaiken ylös. Tehokasta vai mitä? Tavallaan sanelumaisessa opiskelussa on se hyvä puoli esim. powerpoint-esitykseen verrattuna, että ei tarvitse kuunnella ja lukea samaan aikaan (mikä on ainakin itselleni vaikeaa, varsinkin ranskaksi, ehkä sitten olen jonkin sortin putkiaivo). Silti jonkinlainen kirjallinen tuki olisi hyvä... (Ja koska lifestyle-blogiin kuuluu söpöt pojat, niin on pakko mainita että istuin ekat kaksi tuntia tajuttoman söpön ranskalaisen pojan vieressä!! Ja se antoi mun kopioida muistiinpanojaan kun olin ollut viimeiset ½h aivan kujalla!! Ainoa harmillinen juttu on että 1. vuoden opiskelijat tuppaavat varmaan olemaan iältään 18-20...)

Sitten käytiin katsomassa Jérémien (jonka tapasin asuntohaun kautta) kanssa Hitchcockin "Saboteur" (suom. "Viidennen kolonnan mies", 1956) joka oli alkuun hyvä, mutta loppujen lopuksi aika huvittava. Perusasetelmat: täytyy olla romanssi, täytyy olla vaikeuksista selviävä sankari, vauhtia ja vaarallisia tilanteita, vähän simppeli nainen joka ei onnistu tekemään mitään järkevää (tai jos onnistuu niin se on jotenkin poikkeuksellista)... Tässä oli lisäksi se että moni itse juoneen liittyvä asia jäi täysin auki ja loppua kohden romanssi sai enemmän jalansijaa (tietty, koska rakkaus voittaa ja ihanaa!) ja ilmeisesti popularistista nationalismivouhotusta oli mukana erikoisen paljon... Ei mikään helmi Hitchcockilta. Nytpähän sekin on nähty, eipä tarvii vähään aikaan nähdä uudestaan. Muuten Jérémien kanssa oli hauskaa, juteltiin lähinnä elokuvista (ylläri kun kyseessä on alan opiskelija ja elokuvafriikki). 

Yksi suuri asia joka täällä erityisesti vituttaa on RUOKA. Saisiko olla vähän pastaa? Otatko juustoa sen kanssa? Hei mitäs tänään syötäisiin, mulla olisi pastaa ja juustoa? Patonkiakin löytyy! Ai mikä proteiininlähde, mikä se on? En tiedä onko ravinnontarpeeni jotenkin suurempi kuin ranskalaisilla (heh) yleensä, mutta musta tuntuu että mulla on täällä jatkuva proteeinivaje! Onkohan se ruisleipä se vastaus? (Täytyykin tsekata onko siinä huomattavasti enemmän proteiinia kuin vaaleassa leivässä.) Ja se opiskelijakahvila... Noh. Onhan siinä pastaa. Onhan siinä juustoa. Ja onhan siinä yksi kalapala. Ja siinä se sitten olikin. Ruokajuomasta pitää maksaa erikseen (paitsi vedestä). Pitää varmaan ensi kerralla tilata kylkeen maitoa ja jogurttia. Maksaahan se enemmän, mutta onko sitten parempi vaihtoehto olla väsynyt ja nälissään koko iltapäivä. 

KULTTUURISTA. (Jaksaako kukaan lukea tällaisia kilometripostauksia?) Silmiinpistävin ero liittyy siihen miten ihmiset suhtautuu toistensa... hmm, fyysiseen läheisyyteen (miks tää kuulostaa heti jotenkin perverssiltä?). Läheisyyteen tai etäisyyteen, kummin vain. Kaikkihan varmaan tietävät, että Suomi on aikamoinen etäisyyden kulttuuri, tuntemattomille ei puhuta kuin jos on aivan pakko jne. No sen eron kyllä huomaa täällä melko lailla heti. Tänään viimeksi eräs mies tuli kysymään tietä, ja 5 minuutin kuluttua istuttiin jo kahvilassa juttelemassa. (Mutta ei Ranska sentään mikään Afrikka ole, kyllä täällä saa rauhassa olla niin halutessaan!) Kassamyyjien, tarjoilijoiden jne. kanssa on täysin tavallista jutella tuttavallisesti melko lailla alusta pitäen - tietenkin poikkeuksia on. Esim. kahviloissa ja ravintoloissa työntekijät vaikuttavat usein myös tuovan ystäviään työpaikoilleen ja juttelevan heidän kanssaan rennosti asiakkaiden seassa (ehkei tosin hienoissa ravintoloissa tilanne ole ihan tällainen). 

Ja sitten ihan varsinaisesti siitä fyysisestä läheisyydestä (no niin, miltä tää taas kuulostaa...). Kyllä, se "personal space" on täällä pienempi, mikä on sinänsä ihan mukavaa vaihtelua, mutta samalla se myös tarkoittaa sitä että ihmiset eivät oikein katso minne kävelevät. Vaikka kävelisivät kovaa. Ja suoraan päin. Tämä on ollut aamuvitutuspäissäni vähän ärsyttävää, mutta kaipa kaikkeen tottuu. Tää muuten liittyy selvästi siihen läheisyys-etäisyyskohteliaisuuteen. Täällä esimerkiksi välttämättömiin kohteliaisuuksiin kuuluu (joskus kohtuuttoman suurieleisestikin) oven pitäminen auki seuraavalle, mielellään vielä hymyn ja katsekontaktin kanssa.

No niin nyt alkaa väsyttää, joskus jatkuu...